Suomen surkein kuski

Suomeen paluusta on kulunut nyt päälle kaksi viikkoa. En ole kirjoitellut tänne mitään, koska ei ole ollut aikaa (onhan, en vaan ole saanut mitään aikaan) eikä kirjoitusintoa. Ensimmäinen viikko meni "kulttuurishokista" palautuessa. Vähän angstitti, koska ikävä takaisin Ruotsiin alkoi heti saapuessani Helsinki-Vantaalle. Tulopäivän jälkeen minulla oli työhaastattelu Seurelle, jonka kautta teen nyt keikkaa lähi- ja sairaanhoitajana. Pystyn varaamaan itselleni sopivat keikat netistä.

Tein eilen ensimmäisen kotihoidon keikkani ikinä. Olen suorittanut iäkkäiden harjoittelun kotihoidossa, mutta sairaanhoitajana, jolloin toimenkuva on hieman erilainen. Eilen olin lähihoitajana iltavuorossa yhden toisen hoitajan kanssa. Jännitin etukäteen ihan älyttömästi, koska olen luonteeltani sellainen, joka jännittää kaikkea uutta. Työpaikalle päästyäni sain avainniput, osoitelistan, kartan ja AUTON. En tiedä kumpi jännitti siinä vaiheessa enemmän, autolla ajaminen vai asiakaskäynnit. En ole ajanut autoa muutamaan vuoteen, jonka vuoksi minulle on kehittynyt pieni pelkotila autoilua kohtaan. 

En meinannut löytää autoa parkkihallista ja jouduin istumaan vielä hetken ryhdistäytymässä ennen liikkeelle lähtöä. Tuntui niin erilaiselta olla yksin tekemässä töitä itsenäiseen tahtiin. Osoitelistallakin käyntejä tuntui olevan hirvittävän paljon verrattuna annettuun aikaan. Ajamaan lähteminen sujui ihan hyvin ja löysinkin ensimmäisen osoitteen sekä talon helposti. Parkkipaikkojen etsiminen tuotti päänvaivaa, enkä osaa edelleenkään taskuparkkeerata, vaikka sitäkin yritin monta kertaa. No, auto parkkiin jotenkuten ja oikeaa rappua etsimään.

Ensimmäisellä käynnillä verensokereiden mittaaminen meinasi olla vaikeaa, koska kädet tärisivät niin paljon. Olin kuitenkin päällepäin suht rento ja hyväntuulinen, mikä vähän lievitti jännitystä. Kukaan ei pidä ainakaan hermoheikkona jos käyttäytyy vähän ylipirteästi :D Seuraavat käynnit sujuivat jo rennommin. Yhdessä vaiheessa iltaa todelliseksi ongelmaksi muodostui oikeiden talojen ja rappujen löytäminen.. ei mitään logiikkaa insinööreillä kuinka ne talot sijoitetaan! Turhauduin ja kyselin ihmisiltä, soitin työkaverillekin että miten pääsen eteenpäin. Ilta alkoi olla jo pimeä, yritin kännykänvalossa tulkita sekavaa karttaa ja samalla etsiä oikeita avaimia. Katsoin jossain vaiheessa kelloa ja kauhukseni totesin että nyt tuli helvetinmoinen kiire. Tunti ylitöitä tuli loppujen lopuksi, työkaverikin joutui jäämään vuokseni pidempään. Jouduin viimeisen asiakkaan luota juoksemaan reppu selässä toimistolle, koska hälytykset menivät kello 23 päälle, jonka jälkeen avaimia yms. ei pysty enää palauttamaan. Mutta voitolla yöhön ja kunnialla eteenpäin.. jälkeenpäin pohdin pitkään että toivottavasti kaikki saivat iltalääkkeensä. Hauskaa oli, varsinainen Amazing Race- kokemus. Jalat huutaa hoosiannaa juoksemisesta. Ensiviikolla uudelleen, mutta uudella alueella ja uudessa paikassa.

Noin viikko sitten sain myös työviisumini Uuteen-Seelantiin <3 Sen hakeminen oli erittäin helppoa, ihmettelin vähän miksi keskustelupalstoilla ihmiset tuntuivat olevan niin hukassa sen hakemisen suhteen. Tiukkoja kysymyksiä, mutta kaikki oli selkeää mitä pitää tehdä. Lähtö lähenee ja uusi hieno rinkka odottelee pakkaamista. Ruotsiin ottamani rinkka ei sopinutkaan minulle, koska se oli miestenmalli: liian pitkä selästä, liian leveä, liian alhaalle menevät olkaimet ja liian iso (75l). Olen realistinen ja ymmärrän että suhteellisen pienikokoisena ei minusta ole kantamaan mitään isoa taakkaa. Sen takia joudun keskittymään myös pakkaamiseen huolella, etten vahingossakaan ota liikaa tavaraa.

Koulua on vain 1-2 päivää viikossa. Helppoa helppoa. Tentti vasta kuukauden päästä ja lääkelaskutkin meni heittämällä läpi. Muutenhan mulla ei koulussa mitään ole jäljellä.. 194 opintopistettä kasassa ja jäljellä enää vain tämä kurssi ja marraskuussa alkava leikkaussaliharjoittelu. Mulla on siinä välissä melkein 3 viikkoa lomaakin.. harkitsin että lähtisinkö Ruotsiin töihin takaisin siksi aikaa, mutta toisaalta voisihan sen ajan käyttää täällä keikkatöitä tehden. Palkka vaan olisi Ruotsissa parempi, eikä lennotkaan maksa kuin 60e. Ehkä kuitenkin pysyn Suomessa vielä kun pystyn.

Aikaisemmin koin ahdistusta vapaapäivistä. Tuntui, että niitä ei saisi olla.. tai jos oli, ne piti käyttää siivoamiseen, ruuanlaittoon tai muuhun hyödylliseen. Nykyään tuntuu pikemminkin oudolta lähteä kesken vapaiden käymään koulussa. Yritän haalia noita keikkatöitä mahdollisimman paljon, jotta Uuden-Seelannin budjetti suurenisi, eikä tarvitsisi pelätä että joudun tulemaan takaisin suunniteltua aikaisemmin, jos töitä ei siellä olekaan riittävästi. Vähänkö olisi noloa. Menisin varmaan jonnekkin Pielavedelle piiloon ja olisin ihan hiljaa seuraavat puolivuotta.

Haglöfsin rinkka oli alennuksessa -70%

Käväisin Kuopiossakin

Hyvää lakkopäivää! Lähden kavereiden kanssa mökille tänään.

Historiska museet

Piti tehdä vielä pikavisiitti museoon ennen lähtöä. Olin nähnyt useita mainoksia viikinkinäyttelystä historian museossa, joten sinne halusin ehdottomasti vielä päästä käymään. Näyttely oli aika kiva, paljon viikinkiblingiä ja historiaa. Korut muistuttivat todella paljon Fotevikenin viikinkimarkkinoilla (linkki) myytäviä koruja.. täydellistä historian elävöittämistä. Ostin sieltä silloin rintaneulan, ja nyt tuolla museossa törmäsin täsmälleen identtiseen rintaneulaan! Mietinkin aluksi, miten vitriinissä on niin tuttu koru.

Jos joku ei vielä ole sattunut huomaamaan niin tykkään kaikesta keskiaikaan ja viikinkeihin liittyvistä jutuista.. kiitos parin tv-sarjan.

Pakkasin rinkan äsken. Raahautuminen lentokentälle tulee olemaan kauheeta. Tavaraa on huomattavasti enemmän kuin tullessa. En tainnut käyttää puoliakaan vaatteista, joita raahasin mukaani. Jaksoin panostaa ulkonäköön vielä kesäkuussa, mutta heinäkuussa en enää edes välittänyt miltä näytän.

Tämä oli sitten viimeinen päivitys Ruotsista. Oijoi, haikeeta. Ihana kesä, kivoja muistoja, hyviä kokemuksia ja uusia kavereita <3 Ruotsinkieli parani kyllä, mutten edelleenkään uskalla kunnolla puhua. Töistä olen tarkoituksella jättänyt kirjoittamatta, en ole tainnut paljastaa mitään muuta kuin että hyvin on mennyt ja olen oman alan töissä? paljastettakoon lisää: mulla oli aivan ihanat työkaverit. Heidän ansiostaan töissä oli aina kiva olla.

Ensiviikolla odottaakin työhaastattelu, kampaamo (vihdoin), koulunalku ja kaverit. Loppukuusta lähden kuopioon, kavereiden kanssa mökille ja sitten onkin kohta joulu.. valmistuminen ja Uusi-seelanti.

Sain tämän lahjaksi <3

Wenngarns naturreservat

Kauniin Wenngarnin vieressä oli jotain vielä kauniimpaa: luonnonsuojelualue. Se hiljaisuus oli aivan täydellistä. Ei ketään toista ihmistä kilometrienkään säteellä, ei autoteitä eikä lentokoneita. Ainoastaan tuulen huminan pystyi kuulemaan. Suorastaan sielua parantava paikka :D Lintutornissa maisemia katsellessa tuli hieman haikea olo siitä tiedosta, että sunnuntaina tämä kaikki jää taaksepäin.

 

Ryhdyin myös miettimään syvällisempiä asioita: vaikka liikunkin yleensä yksin paikasta toiseen, en ikinä tunne itseäni yksinäiseksi. En tuollakaan, päinvastoin, olo oli hyvin onnellinen itsekseni.  Joskus Helsingin kämpillä neljän seinän sisällä pitkiä aikoja virutessa saattaa olla vähän yksinäinen olo, mutta sitä ei tapahdu ikinä kun luontoon pääsee. Joo, tosi syvällistä oli. En ajatellut oikeastaan yhtään mitään muuta kuin sitä, kuinka tyytyväinen olen kaikkeen tällä hetkellä. Elämä on henkisellä tasolla niin tasapainossa kuin vaan voi olla. En jaksa murehtia mistään tulevasta, kaikki aina järjestyy.

Luonnonsuojelualueelta jatkoin polkemista kohti Sigtunaa, jossa pelkän pikavisiitin ruokakauppaan.  Ostin eväät, jotka menin syömään järven äärelle. Jään kaipaamaan kauppojen salaattibaareja.. ihan parhaita. Valikoimat on niin laajat.

 

Wenngarn

Löysin vahingossa aivan ihanan paikan: Wenngarnin, jossa sijaitsee mm. hieno barokkilinna. Lähdin pyöräilemään huvin vuoksi kohti Sigtunaa, kunnes matkan varrella päätinkin vaihtaa reittiä. Poljin soraista hiekkatietä muutaman kilometrin verran, kunnes tulin Vibyn maalaiskylän läpi keskelle peltoja ja golfkenttää. Vähän vielä jatkettuani matkaa, näin edessäni mielenkiintoisen rakennuksen, joka ei ensivaikutelmallaan tuonut linnaa mieleen. Ihmettelin vähän missä olin, sillä kaikkialla näkyi hyvinpukeutuneita turisteja, ja rakennukset vaikuttivat vanhanaikaisilta. Wenngarn onkin täydellinen turistikohde: historiaa ja luontoa samassa paikassa. Kävin tutustumassa "barokkilinnaan" lähemmin. 

 

Linnaan saikin tutustua oikein kunnolla, sillä huoneisiin oli vapaa pääsy. Sisustus oli säilytetty antiikkisena, mutta joistakin huoneista oli tehty mm. kokoushuoneita. Tunnelma oli ehdottomasti historiaa henkivä: vanhan puun tuoksu, narisevat lattialaudat ja kullatut suuret peilit. Alakerran kahvilassa soi lisäksi klassinen musiikki. Muita ihmisiä ei ollut myöskään samaan aikaan montaa, joten sain fiilistellä paikan tunnelmaa ihan rauhassa. Erityisen mieleenpainuva paikka oli alakerran vanha kappeli. 

Vähän hävetti kieltämättä kun KAIKKI muut turistit olivat pukeutuneet viimeisen päälle ja liikkuivat tyylikkäästä rouvalaumana. Minä tulin hikisenä, naama punaisena pyörän kanssa keskeltä peltoa tuijottamaan suu auki paikkaa, sillä en olisi yhtään osannut kuvitella päätyväni sellaiseen :D Piti lähteä vain urheilumielessä vähän pyöräilemään.

Linnanpuisto

Wenngarnissa oli myös kirpputori, kasaria!

8 päivää jäljellä

Uimarannalta

Kuten otsikkokin sen kertoo.. mulla on 8 päivää jäljellä Ruotsissa, jonka jälkeen palaan takaisin Helsinkiin ja kouluun. Kesä on ollut parasta aikaa ikinä, mutta väsymys alkaa olemaan jo ihan ylitsepääsemätöntä ja haluaisin pikkuhiljaa kotiin 'lepäämään'. En ole ikinä tehnyt näin henkisesti ja fyysisesti raskasta työtä (ellei Keskon varastoa lasketa haha). Ihmeen hyvin olen kuitenkin jaksanut myös 3h tunnin työmatkan työpäivän lisäksi (vaikka olen siitäkin välillä valittanut). Matkalla töihin kuuntelen yleensä musiikkia ja takaisin tullessa nukun. Kirjan lukemiseen en jaksa keskittyä. 

Toissapäivänä kotiinpääsyyn meni 4,5h, koska junaliikenne lakkasi toimimasta. Olin juuri nukahtanut ja heräsin Norrvikenin kohdalla siihen, että juna ei liiku ja osa ihmisistä tekee lähtöä. Kuulutuksista kerrottiin: "Voitte joko mennä bussilla tai odottaa hetken". Se hetki vain venyi ja venyi, jolloin lähdin itsekin katsomaan millä bussilla pääsee eteenpäin. Koska bussipysäkeillä oli junallinen ihmisiä, eivät kaikki mahtuneet busseihin. Junaliikennettä korvaavat "ersättningbussit" eivät kulkeneet ollenkaan. Paikallisbusseissa eräs kuski mm. huusi bussiin änkeäville ihmisille "Mitä vittua ihmiset!? menkää junalla!" (johon joku huuti takaisin ettei kulje.. kuski totesi takaisin että "ersättningbussit sitten, tämä on paikallisbussi! Älkää tulko tähän". No, ne korvaavat bussitkaan kun eivät kulkeneet, niin ei ollu vaihtoehtoa kuin änkeä niihin busseihin, mitä sattui tulemaan. Mahduin tuurilla vihdoin ja viimein bussiin, joka toi minut edes vähän lähemmäksi Märstaa. Parin vaihdon jälkeen pääsin vihdoin perille.

Blogia en ole jaksanut päivitellä.. ei ole ollut aikaa ja koneen toiminta on huonontunut. Yritin ladata Windows 10, josta ei tullutkaan yhtään mitään. Lopputuloksena onnistuin vain hidastamaan konetta entisestään. Vapaapäivätkin menee lähinnä rannalla kuollutta hyljettä imitoidessa, en jaksa hirveästi keksiä muutakaan tekemistä, joten kirjoitteluaiheet on vähissä :D

Tulin maanantaina Berliinistä siskon luota käymästä. Tehtiin kaikkea kivaa ja oli ihana nähdä, mutta kuvia en jaksanut ottaa. Käytiin mm. baarissa siskon kivojen kämppäkavereiden kanssa. Samalla reissulla mulle tultiin myymään kokaiinia. Shoppailin myös vähän hutiostoksia, koska en jaksanut sovittaa vaatteita ihmismäärän vuoksi. Berliini on täynnä elämää, mutta Tukholman kauneutta se ei voita.