Mistä mä aloittaisin..

Vaikea löytää sanoja että mitähän sitä nyt tähän kirjoittaisi. Yli puolivuotta on kulunut viimeisimmästä blogitekstistä ja elämäntilanne on ehtinyt muuttua useampaan kertaan. En ole viimeiseen pariin kuukauteen edes halunnut ajatella mitä kaikkea on tullut koettua ja taakse jätettyä, mutta nyt viimein tuntuu siltä, että voin vähän avata miten tässä nyt näin kävi. Yhteen tekstiin en saa kaikkea varmaan mahtumaan, joten yritän päivittää useammassa erässä ja useammin. Haluan jatkaa blogini kirjoittamista, sillä se on melko mukavaa ajanvietettä ja tavallaan päiväkirja minulle. En ole kuitenkaan halunnut kirjoittaa viimeaikojen jälkeen, sillä tilanteen selittäminen tuntuu hankalalta jo livenäkin.

Aloitetaan nyt vaikka siitä että asun nykyään Tukholmassa. Mun viimeisin blogipäivitys on Uudesta-Seelannista, Aucklandin Piha beachin metsiköstä, jossa käytiin kaverin kanssa. Tuon päivän ja Tukholman välissä on tapahtunut aika paljon asioita, jotka "lyhennettynä" menee näin: kuukausi viimeisimmän blogitekstin jälkeen sain uuden, vuodenpituisen, työviisumin Uuteen-Seelantiin. Työviisumi oli vaivalla ja rahalla hankittu, mutta sen saaminen tuntui lottovoitolta. Parisuhde meni hyvin ja olin henkisesti varautunut jäämään pidemmäksi aikaa Uuteen-Seelantiin rakkauteni kanssa enkä suunnitellutkaan takaisin Suomeen tulemista. Sopeuduin hyvin ja töissäkin oli siedettävää työmäärästä huolimatta. Joulukuun alussa tulin Suomeen lomalle kahdeksi kuukaudeksi (en ollut nähnyt perhettäni vuoteen), mutta en pysty laskemaan tuota aikaa lomaksi ollenkaan. En ole ikinä kohdannut niin hirveää tunnemyrskyä, en edes teinivuosinani. Puistattaa vielä ajatellakin miten pahalta on voinut itsestä tuntua tuolloin. Onneksi nuo ajat nyt ovat takana päin.

Mitä tapahtuikaan? No, sain tietää etten pysty olemaan sairaanhoitaja Uudessa-Seelannissa, koska rekistöröinnin saamiseen vaadittiinkin nykyään 2 vuoden työkokemusta sairaanhoitajana. Tämä työkokemus tuli hankkia valmistumismaassa. Kiva. Kuvitelkaa minun ilme kun luin vastausta sähköpostissani Uuden-Seelannin nursing councililta. Isän syntymäpäivät taisi olla tuolloin menossa, juhlittiin ja vieraita kävi kylässä. Yritin pitää naamaa pokerina, mutta sisällä kuohui. Tiesin, että nyt tulee tapahtumaan omassa elämässä uudenlainen käännekohta. Ihan kuin muutto Uuteen-Seelantiin ei olisi ollut valmiiksi jo käännekohta.. nyt minun piti yhtä-äkkiä valmistautua luopumaan siitä elämästä johon olin kuukausien ajan valmistautunut. Minulla oli ennen tätä olleett kaikki suunnitelmat valmiina.. kuinka saada se rekistöröinti, löytää uusi työpaikka ja koti.. mutta nämä suunnitelmat vaihtuivat siihen, että jos en voi olla siellä sairaanhoitaja, mitä teen. tulevaisuudellani. Ryhdyin jo henkisesti valmistautumaan eroon poikaystävästä, vaikka kielsin totuuden itseltäni alkuun. Päässä kuitenkin soi ääni joka sanoi että minun tulisi olla sairaanhoitaja, koska sitä vartenhan olin opiskellutkin neljän vuoden ajan.

Tuon päivän jälkeen kaikki päivät olivat ihan yhtä tunnemyrskyä. Puhuin poikaystäväni kanssa puhelimessa joka päivä. Itkin koko ajan, en pystynyt nauttimaan mistään. Tuntui niin kurjalta ajatella, että joudun eroamaan ihmisestä, jonka kanssa koin suurta rakkautta ja henkistä yhteyttä. Myös ajatus Suomeen paluusta ahdisti suunnattomasti. En ollut valmistautunut tähän ollenkaan. Aloitimme poikaystäväni kanssa tappelemaan tammikuun alussa. Mustasukkaisuutta, järkevien ratkaisujen pohtimista sekä suoranaista parkumista. Yhden tappelun jälkeen sanoin suoraan, että haluan erota ja katkaisin puhelun. Oltiinkin erossa 4 päivää, palattiin yhteen ja aika sama meno jatkui tämänkin jälkeen. Minulla oli lentolippu ostettu, kaikki tärkeät tavarat Uudessa-Seelannissa ja äiti kannusti vielä lähtemään takaisin. Niin teinkin. Minulla oli myös työpaikka ja asiakkaat odottamassa.

Paluu Uuteen-Seelantiin koitti tammikuun lopussa ja pala kurkussa sanoin äidille näkemiin. Muistan vielä kun äiti sanoi "tule kesäksi kotiin". Itketti, ahdisti ja suututti lentokoneessa. Tiesin, että niin tulisin lopulta tekemään. Totuus pelotti.. mutta tiesin mitä oli vastassa. Vaihtolento oli Tokion kentällä, ja harkitsin viiden tunnin aikana varmaan toistakymmentä kertaa, että lähdenkö  nyt kentältä ulos ja jään Tokioon. Puhuin itselleni järkeä ja yritin rohkaistua. En tiennyt kohtaanko Aucklandin lentokentällä poikaystävän vai exän. En ollut edes päättänyt haluanko hänet hakemaan minut vai jonkun kaverini. Muistan sen kauhunsekaisen tunteen, kun kone saapui Uuteen-Seelantiin ja varovasti halasin poikaystävääni. Olin koko illan itkuinen ja kiukkuinen, sillä tiesin että en halua rakastua nyt uudelleen. Seuraavana päivänä heitin poikaystäväni töihin  ja ajoin takaisin hänen kämpilleen. Ja sittenhän se tapahtui.. lopullinen ero. Jätän syyn vielä kertomatta, kerron sen myöhemmin. Soitin suomalaiselle kaverilleni, pakkasin kaikki tavarani ja menin käymään poikaystäväni työpaikalla. Hän oli sillä hetkellä ruokatauolla.. marssin sisään, heitin avaimet hänen syliinsä ja huusin särkyvällä äänellä "LIAR". En edes itkenyt, olin niin raivon vallassa. Tästä seurasi kiivasta väittelyä minuutin ajan, jonka jälkeen marssin pois kaverini luokse. Olin shokissa, kaikki tuntui epätodelliselta ja olo oli kauhea. Seuraavana päivänä keskustelin exäni kanssa tekstiviestein, joka pyysi anteeksiantoa, mutta pysyin kuitenkin tiukkana. Olin loukattu ja suuttunut. En halunnut antaa periksi.. tiesin myös että tämä oli se hetki, joka saisi minut  ajettua takaisin sinne minne lopulta kuulun. Hain uutta kämppää itselleni, sovin aloittavani työt seuraavana maanantaina ja kävin läpi asioita kaverini kanssa.

Yritin saada itseäni kasaan. Eron jälkeisistä viikoista en muista paljoa.. itkin, kävin reippaasti töissä, vaikka siellä repesikin toisenlainen helvetti asiakkaani ryhtyessä myymään kannabista. Haha.. tästäkin kerron erillisessä tekstissä.. miettikää minua siellä Uudessa-Seelannissa, eronneena ja ihan hukassa, sotkeutuneena johonkin mihin en todellakaan halunnut joutua mukaan. Emme kuukauteen pitäneet yhteyttä exän kanssa, vaikka hän sitä toistamiseen yritti. Sain häneltä kuitenkin apua auton ostamiseen, kävimme syömässä viikko eron jälkeen, nauroimme ja olimme kuin kaverit. Miten hemmetissä tämä oli mahdollista? en tiedä, olin varmaan tulossa hulluksi. Ystävänpäivänä hän yritti saada minua käymään luokseen, mutta sanoin tiukasti että yhteydenpidon on loputtava. Kuukauden lopussa minuun iski hyvän ajanjakson jälkeen valtava ikävä ja itkuinen ahdistus. Otin vuorostani yhteyttä häneen ja aloimme tapailemaan toisiamme taas. Tiesin kuitenkin koko ajan, etten voi jäädä Uuteen-Seelantiin. Minulla oli  jo tässä vaiheessa oma huone saudiarabialaisen pariskunnan talossa kivalla alueella, mutta vietin suurimman osan viikosta exäni luona. Kuukauden jälkeen eräänä päivänä yövuorossa ostin lentolippuja aamuyöllä.. Cookin saarille ja Australiaan. Haaveilu matkustamisesta sai minut keskittymään lähtöön. Ilmoitin exälleni kaksi viikkoa ennen lähtöäni, että en voi jäädä tänne emmekä me voi olla yhdessä. Muistan hänen ilmeensä varmaan loppuelämäni. Elimme tämän jälkeen kuitenkin normaalisti, kävimme syömässä ja vietimme kaiken vapaa-ajan keskenämme. En ymmärrä miten pystyin siihen. Olin todella takertunut häneen ja hän minuun.

Lähtöpäivä koitti ja lentoni oli vasta illalla. Exäni kävi koulussa, minä istuin poliisiautossa 1,5h antamassa todistajanlausuntoja. Nukuimme päiväunet, jonka jälkeen herättyäni todellisuus iski ja kovaa. Rinkka pakattuna, kaikki asiakirjat valmiina ja töistä saatu kaunis työtodistus. Exäni ajoi minut lentokentälle. Satoi kaatamalla, sillä Uuteen-Seelantiin oli iskenyt trooppinen sykloni samana päivänä, jonka vuoksi kadut tulvivat vedestä. Istuimme vielä puolituntia autossa, en muista mistä puhuimme, mutta muistan eksäni maininneen että kiinalaiset uskovat rankkasateiden tulevan, jos joku tärkeä ihminen poistuu elämästä. No, sitä rankkasadetta ja sykloonia kestikin viikkoja lähtöni jälkeen.

Lentokentällä viimeinen halauksemme tuntui kestävän ikuisuuden, sillä en halunnut päästää irti. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin ja tunsin kuinka ihmiset tuijottivat meitä. Se viimeinen katse.. jonka jälkeen käännyin ympäri vielä monta kertaa katsomaan exäni loittonevaa selkää. En edes yrittänyt piilottaa kyyneliäni, vaan raahasin itseni ja rinkkani vessaan. Tärisin ja oksensin jopa siitä henkisen tasapainon järkkymisestä. Turvatarkastuksen jälkeen kyhjötin penkillä, vaatteet märkänä sateen vuoksi. Muistan kirjoitelleeni Whatsapissa äidilleni ja lukeneeni AV-palstalta jotain hölmöä keskustelua, jossa ihmiset purkivat traumojaan työkkärin pakollisista koulutushetkistä, kun ovat joutuneett leikkimään noloja ryhmäytymisleikkejä. Oli yö, ja pieni Jetstarin kone täyteen ahdettu Uusi-Seelantilaisia turisteja. Nolasin itseni kaiken lisäksi lentokoneessa avaamalla juomapulloni, joka paineen vuoksi päätti purskauttaa sisältönsä minun ja vieruskaverini syliin.. lentokoneen seinäkin sai osansa. Muistan sen tunteen kuinka kaikki hajottaa ja tuntuu etten jaksa enää yhtään mitään. Olin nälkäinen, kylmissäni, surullinen ja väsynyt. Neljän tunnin lennon jälkeen kuulutus saapumisesta Rarotongan lentokentällä ja lämmin trooppinen tuulahdus olivat kuin lupaus paremmasta huomisesta. Rarotongasta (Cookin saarilta) ja Australiasta kirjoitan erilliset tekstit.

Kauheeta.. alkoi ihan itkettämään kun kirjoitin yllämainittuja. Sydäntä puristi kun muistelin niin yksityiskohtaisesti kaikkea mitä kävin läpi. Muutosta Uuteen-Seelantiin 1,5 vuotta, erosta nyt 2,5kk, Suomeen saapumisesta 1,5kk, ja Tukholmaan saapumisesta 2 viikkoa. Aika paljon tapahtunut lyhyen ajan sisään. Suomeen saavuttuani olin aivan rättiväsynyt joka päivä, vaikka olinkin lomaillut edellisen kuukauden. Henkisesti kannoin valtavaa painolastia, mutta samaan aikaan keskityin tulevaan. Työpaikan Tukholmassa olin sopinut sähköpostitse jo kuukausia aikaisemmin. Olen nyt samassa paikassa siis töissä, jossa olin "nordjobbarina" kaksi vuotta sitten.

Voin todeta että äiti on tärkein ja rakkain. Hän tuli hakemaan minut Helsinki-Vantaan lentokentältä, eikä edes käskenyt ryhdistäytyä (tuttu tyyli) kun en jaksanut pidätellä kyyneleitä autossa. Ihana, sain toukokuun aikana rakkautta ja lohtua äidiltä paljon, joten oloni parani päivä päivältä. Kuukauden vietin äitini kanssa ja kävin myös Kuopiossa viiden päivän ajan. Näin kavereita, autoin kasvimaalla ja toimin äidille "piikana" ilman mitään valittamista. Olin vain niin iloinen etten ollut yksin. Viestittelimme exäni kanssa vielä jonkun aikaa, mutta viimeisen kerran puhuimme puhelimessa ollessani Australiassa. Lähetin hänelle Suomesta syntymäpäiväkortinkin.. mutta sen jälkeen poistin hänet Facebook kavereistani ja vähensin yhteydenotot kokonaan. Parempi ehkä näin, en halunnut nähdä hänen kuvaansa jatkuvasti aktiivisena Messengerissä. Joku voi nyt ajatella että  olen ylidramaattinen ja kuvittelen kaiken pahemmaksi kuin mitä asiat itse asiassa ovat. Tiedän että mulla on asiat todella hyvin, paljon sellaista kokemusta mitä monella ei ole. En kadu mitään! mutta kukaan ei voi tietää miltä toisesta tuntuu jos ei itse ole samaa kokenut. Mulla on ollut poikaystäviä ja eroja aikaisemmin ja olen päässyt niistä melko helposti yli, mutta tällä kertaa ei ollutkaan niin helppoa. Löysin sen "oikean".. tunnen vieläkin niin, mutta kohtalonkirjat nyt päättivät toisin. Ainakaan ei käy elämä tylsäksi.

No mutta.. så... hälsningar från Stockholm. Täällä  sitä ollaan. Vietin kaksi ensimmäistä yötä sukulaiseni luona Märstassa, jonka jälkeen muutin omaan huoneeseeni Östbergaan erään superkivan ruotsalaisen keski-ikäisen naisen luokse. Saan asua täällä vuokralla 2 kuukautta, sen jälkeen en tiedä minne menen. Töitä riittää elokuun loppuun asti, sen jälkeenkään en tiedä mitä teen. En toisaalta edes välitä.. viime kuukausien vastoinkäymisten jälkeen kaikki tuleva tuntuu melko yhdentekevältä, sillä tiedän että asiat järjestyvät ja minä pääsen erosta yli pikkuhiljaa. Kävin eilen muuten tinder treffeilläkin ruotsalaisen miehen kanssa. En ollut edes kovin kiinnostunut ajatuksesta käydä treffeillä kenenkään kanssa, mutta ajattelin että hyvä tilaisuus oppia ruotsia ja pakottaa itseni eteenpäin. Mulla on paha tapa töiden jälkeen jumittua kotiin katsomaan tv-sarjoja ja syömään karkkia peiton alla. Eikä ollut muuten turha reissu, mies jopa tarjosi juotavat joten säästyi  minun vähäiset rahat. Hän oli komea, puhelias ja kaikin puolin kiva tyyppi, mutta en usko että nähdään uudelleen, vaikka hän on uutta tapaamista ollut aika innokkaasti sopimassa. Tein kuulemma ison vaikutuksen häneen.. kuten aina. Näin kaksijakoisella persoonalla en ihmettele että teen ihmisiin vaikutuksen niin hyvässä kuin pahassa

Laitoin myös tänään sairaanhoitajan rekistöröintipaperit Ruotsin Socialtyrelsenille, sekä lähetin kaksi työhakemusta sairaanhoitajan töihin. Harjoittelen ruotsia joka päivä puhumalla vuokranantajani kanssa sekä lukemalla hömppälehtiä. Töissä valitettavasti käytetään lähinnä suomenkieltä. Parempi ruotsintaito mulla nyt on kuin kaksi vuotta sitten.

Kello tulee nyt lähemmäs keskiyötä ja lauantaiksi on töitä 8-20, joten varmaan pitäisi mennä nukkumaan. Ei väsytä, olen ihan omissa ajatuksissani ja niskat jumissa tietokoneella olemisesta.

Offnote: Rakastuin Moana elokuvaan. Uusi lemppari Frozenin jälkeen. Mä vaan niin tykkään näistä "voimaannuttavista" lauluista, joilla Disney tienaa miljoonia. Katsoin elokuvan vielä sopivasti ennen Rarotongalle lähtöä, sillä maisemat siellä olivat samanlaiset kuin elokuvassa. Vähänkö ihku elokuva.

There's a line where the sky meets the sea and it calls me

But no one knows, how far it goes

All the time wondering where I need to be is behind me

I'm on my own, to worlds unknown

Every turn I take, every trail I track

Is a choice I make, now I can't turn back

From the great unknown where I go alone

Where I long to be

See her light up the night in the sea, she calls me

And yes I know that I can go

There's a moon in the sky and the wind is behind me

Soon I'll know how far I'll go

Historiska museet

Piti tehdä vielä pikavisiitti museoon ennen lähtöä. Olin nähnyt useita mainoksia viikinkinäyttelystä historian museossa, joten sinne halusin ehdottomasti vielä päästä käymään. Näyttely oli aika kiva, paljon viikinkiblingiä ja historiaa. Korut muistuttivat todella paljon Fotevikenin viikinkimarkkinoilla (linkki) myytäviä koruja.. täydellistä historian elävöittämistä. Ostin sieltä silloin rintaneulan, ja nyt tuolla museossa törmäsin täsmälleen identtiseen rintaneulaan! Mietinkin aluksi, miten vitriinissä on niin tuttu koru.

Jos joku ei vielä ole sattunut huomaamaan niin tykkään kaikesta keskiaikaan ja viikinkeihin liittyvistä jutuista.. kiitos parin tv-sarjan.

Pakkasin rinkan äsken. Raahautuminen lentokentälle tulee olemaan kauheeta. Tavaraa on huomattavasti enemmän kuin tullessa. En tainnut käyttää puoliakaan vaatteista, joita raahasin mukaani. Jaksoin panostaa ulkonäköön vielä kesäkuussa, mutta heinäkuussa en enää edes välittänyt miltä näytän.

Tämä oli sitten viimeinen päivitys Ruotsista. Oijoi, haikeeta. Ihana kesä, kivoja muistoja, hyviä kokemuksia ja uusia kavereita <3 Ruotsinkieli parani kyllä, mutten edelleenkään uskalla kunnolla puhua. Töistä olen tarkoituksella jättänyt kirjoittamatta, en ole tainnut paljastaa mitään muuta kuin että hyvin on mennyt ja olen oman alan töissä? paljastettakoon lisää: mulla oli aivan ihanat työkaverit. Heidän ansiostaan töissä oli aina kiva olla.

Ensiviikolla odottaakin työhaastattelu, kampaamo (vihdoin), koulunalku ja kaverit. Loppukuusta lähden kuopioon, kavereiden kanssa mökille ja sitten onkin kohta joulu.. valmistuminen ja Uusi-seelanti.

Sain tämän lahjaksi <3

Wenngarn

Löysin vahingossa aivan ihanan paikan: Wenngarnin, jossa sijaitsee mm. hieno barokkilinna. Lähdin pyöräilemään huvin vuoksi kohti Sigtunaa, kunnes matkan varrella päätinkin vaihtaa reittiä. Poljin soraista hiekkatietä muutaman kilometrin verran, kunnes tulin Vibyn maalaiskylän läpi keskelle peltoja ja golfkenttää. Vähän vielä jatkettuani matkaa, näin edessäni mielenkiintoisen rakennuksen, joka ei ensivaikutelmallaan tuonut linnaa mieleen. Ihmettelin vähän missä olin, sillä kaikkialla näkyi hyvinpukeutuneita turisteja, ja rakennukset vaikuttivat vanhanaikaisilta. Wenngarn onkin täydellinen turistikohde: historiaa ja luontoa samassa paikassa. Kävin tutustumassa "barokkilinnaan" lähemmin. 

 

Linnaan saikin tutustua oikein kunnolla, sillä huoneisiin oli vapaa pääsy. Sisustus oli säilytetty antiikkisena, mutta joistakin huoneista oli tehty mm. kokoushuoneita. Tunnelma oli ehdottomasti historiaa henkivä: vanhan puun tuoksu, narisevat lattialaudat ja kullatut suuret peilit. Alakerran kahvilassa soi lisäksi klassinen musiikki. Muita ihmisiä ei ollut myöskään samaan aikaan montaa, joten sain fiilistellä paikan tunnelmaa ihan rauhassa. Erityisen mieleenpainuva paikka oli alakerran vanha kappeli. 

Vähän hävetti kieltämättä kun KAIKKI muut turistit olivat pukeutuneet viimeisen päälle ja liikkuivat tyylikkäästä rouvalaumana. Minä tulin hikisenä, naama punaisena pyörän kanssa keskeltä peltoa tuijottamaan suu auki paikkaa, sillä en olisi yhtään osannut kuvitella päätyväni sellaiseen :D Piti lähteä vain urheilumielessä vähän pyöräilemään.

Linnanpuisto

Wenngarnissa oli myös kirpputori, kasaria!

Trötthet

Piti tänään saada aikaan vaikka mitä, silti olen lähinnä nyhjännyt tietokoneen ääressä. Olisi pitänyt hakea töitä tai siivota, mutta tuntuu etten millään jaksa tehdä mitään. Sain aikaiseksi kuitenkin käydä kaupassa ja pienellä lenkillä. Lenkilläkin olo tuntui raskaalta, väsyneeltä ja tylsistyneeltä. Nautin aina ulkoilusta, mutta nyt halusin vain takaisin sänkyyn. Vapaapäiviä mulla ei ole hetkeen ollut, joten odotan kovasti ensiviikon alussa olevia vapaita. Haluaisin lähteä käymään vaikka missä, mutta rahat on vähissä koska kesäkuun palkkaa on tässä saanut odotella melkein kaksi kuukautta. Voi pyhä valitus sentään :D Väsymys on ihan omaa syytä, mitäs revin itseäni joka suuntaan.

Olen tosi epäsosiaalinen Nordjobinkin suunnalla. Usein kaikki tapahtumat ovat melko myöhään tai silloin kun olen töissä. Jos asuisin Tukholmassa, kävisin niissä ehkä enemmän kun matkantekoon ei kuluisi niin kauan. Toisaalta en kyllä jaksakaan olla koko ajan sosiaalinen ja ihmisten ympäröimänä. Olen saanut täältä muutaman hyvän ystävän, joita näen silloin tällöin. Töissäkin on paljon omanikäistä kivaa väkeä, joten eiköhän mun sosiaalinen kiintiökin ole tarpeeksi täysi. Nautin paljon omasta rauhasta, yksinolemisesta ja luonnosta. Siksi tykkään asua Märstassa. Täällä ei ole kiirettä minnekkään.

Pari päivää sitten ulkona ollessani meinasin kävellä turhan lähelle kyytä. Kuljin pellolla polkua pitkin, kuuntelin musiikkia, enkä yhtään katsonut jalkoihini vaan ihailin maisemia. Pysähdyin ottamaan kuvaa jostain kukasta. Kyyryssä ollessani katsoin oikealle puolelleni ja sekunnissa lähdin räjähtävällä nopeudella kauemmas, kun tajusin että siinä on käärme pää pystyssä sihisemässä. Kauemmaksi päästyäni tulinkin takaisin lähemmäksi, sillä halusin ottaa kyystä kuvan. Kuvaa ottaessani käärme lähti luikertelemaan kohti ja minä vaan jatkoin kuvien napsimista. Oletin että kyllä se lähtee isompaansa karkuun, mutta ei, lähemmäs tuli vaan. Taas pikapikaa peräännyin ja lähdin sitten kävelemään poispäin. Säpsähtelin loppumatkan ajan pelkkien etanoidenkin vuoksi kun jäi tilanne kuumottelemaan. En tykkää yhtään käärmeistä vaikka luontoäidin luomia ovatkin.

Laitoin "heippalapun" naapurille. Olen herännyt lähes jokaikinen aamuyö kolmen ja neljän välillä naapurin kovaääniseen puheeseen. Välillä se kiistelee jonkun kanssa, välillä nauraa sydämensä pohjasta. Hemmetin raivostuttavaa, sillä ääni kuuluu suoraan seinän takaa. Heippalapun jälkeen on kuitenkin hiljentynyt toistaiseksi ja minä saan nukkua rauhassa. Herään töihin yleensä 4:15, joten en yhtään haluaisi uhrata yöunta tuntiakaan.

Upplands Väsby

Menin eilen junalla Upplands Väsbyn asemalle, josta lähdin kävelemään ihan sattumanvaraisesti eteenpäin. Tuli tehtyä lopulta 15 kilometrin lenkki, sillä kivan sään vuoksi tuli vain käveltyä ja käveltyä eteenpäin suunnasta välittämättä. Loppukilometreillä olo oli tosi heikko ilman vettä, mutta söin janooni metsästä löytyneitä mustikoita. Siinä keskellä metsää mättään päällä istuessani, sormet ja huulet sinisinä mustikoista, tunsin olevani kirjaimellisesti vähän elukka :D Mutta olotila ja auringon aiheuttama heikotus paranivat ainakin hetkeksi.

Kuvat on vähän heikkolaatuisia tällä kertaa.  Valkotasapaino ja tarkennus ovat miten sattuu. Yritin vähän parannella niitä muokkaamalla, mutta eipä paljoa auttanut. Kaikki kuvat tässä blogissa on otettu Iphonella ja käytän kuvienmuokkaukseen erilaisia sovelluksia. Paljon nopeampaa ja helpompaa, kuin että ryhtyisin järkkäriäni käyttämään ja siirtelemään kuvia koneelle. Mutta se laatu on kyllä parempi järkkärillä.

Sain Soneralta 3kk:n kokeilujakson Spotifyihin. Aika kiva, tykkään noista soittolistoista. En ole ennen käyttänytkään koko ohjelmaa.

Duvbo

Olen ollut viimeiset kaksi viikkoa erään henkilön asunnossa talonvahtina. Wi-fin puuttumisen vuoksi en ole myöskään päivittänyt tänne hetkeen mitään. Ei kyllä olisikaan mitään päivitettävää, olen löhönnyt lähinnä sohvan ja sängyn välimaastossa sekä käynyt töissä. Saavuin juuri äsken takaisin Märstaan ja olinkin vähän kaivannut jälleen maaseudun rauhaan. Oli kuitenkin täyttä luksusta olla isossa hienossa talossa yksin. Harmi vaan kun satoi lähes koko ajan, niin ulkona ei voinut tehdä mitään. Kesä taitaa olla jo ohi? Siltä ainakin vahvasti tuntuu.

1/3:sta aurinkoisesta päivästä kahteen viikkoon

Työkavereiden kanssa vietettiin alkuviikosta mukava ilta grillaten ja saunoen. Grillin sytyttäminen oli oma haasteensa, mutta hitaudesta huolimatta saatiin kuitenkin grillattua. Yritin myös "leipoa" porkkanakakun. Työkavereiden mielestä ihan ok, mutta minulle (marttyyrille) ei kelvannut :D Tein ihan älyttömiä virheitä leipoessa, kun en jaksanut seurata ohjeita ja lopputulos oli sitten mitä oli: biojätettä.

Sisäinen animehörhöni ei voinut vastustaa

Märstaanpäin tullessani olin romanityyliin levittäytynyt metrossa penkeille laukkujeni ja kassieni kanssa. Vastapäätä istui pari vanhempaa miestä, molemmilla tölkit kädessä ja pieni alkuhumala päällä. Toiselta tippui vahingossa juoma lattialle mun jalkojen juureen. En vaivautunut edes ottamaan kuulokkeita pois korvista, hänen osoittaessaan lattiaa ja sanoessa jotain. Suomalaiseen tapaan mulkaisin ja pyöräytin silmiäni. Känniääliöt, ajattelin. Tämä mies kuitenkin yllätti siinä mielessä, että hän omilla kengillään esti oluen valumisen minun kenkieni luokse, piti siis jalkaansa siinä tiellä ja näytti nolostuneelta. Nauratti tämä herrasmiehen ele.

Grillin sytytyksessäkään ei mennyt kuin tunti

Muutoin ei kuulu mitään erikoista. Kesätyö on nyt puolessavälissä.. vaikeeta uskoa. Aika vaan menee ja menee. Täällä ollessa on ollut myös aikaa pohtia mitä tapahtuu tulevaisuudessa.. mitä teen ja missä meen. Vähän jännittää mun tulevat kuviot, joista en kuitenkaan ääneen paljoa puhu, ennenkuin olen satavarma päätöksestäni. Olen hyvällä tavalla levoton ihminen: aina on ollut halu nähdä ja kokea kaikkea uutta. En tykkäisi yhtään, jos ei olisi vapautta mennä ja valita mitä elämällään haluaa tehdä. Valmistumiseen on 5kk.

Asiasta ihan toiseen: menen kaverin kanssa katsomaan sunnuntaina Magic Mike XXL elokuvan (se stripparielokuva :D). En pysty katsomaan trailereitakaan kyseisestä leffasta  normaalilla ilmeellä yläosattomien miesten takia. Pokka ei pidä.

Note to self: tummasuklaalla ei voi korvata valkosuklaata

Ja loppuun kukkakuvia. Mulle on kehittynyt ihan pakkomielle kuvata ruusuja.

Kukat kiitoksena talon omistajalle

Lund

Jos olisin ylipisto-opiskelija, haluaisin asua Lundissa. Yksi kivoimmista pikkukaupungeista, jossa olen Ruotsissa ollessani vieraillut. Paljon hienoja yliopistorakennuksia ja kahviloita. Kierreltiin ja katseltiin vähän sekä käytiin aamupalalla keskustassa. Aikaa ei ollut valitettavasti paria tuntia enempää Lundissa vierailuun, sillä vuokra-auton piti olla palautettuna kahdeksaan mennessä Tukholman keskustassa. 

Lundista lähdettiin siis ajamaan suoraan takaisin. Ajoin osan matkasta ja pienestä jännitys-ahdistuksesta huolimatta kaikki sujui ihan hyvin. En ollut ajanut muutamaan vuoteen joten ajaminen ruuhkassa herätti voimakkaita tunteita. Etenkin idiootteja autonratissa kohtaan. Olen kuitenkin nykyään paljon hillitympi road ragessani, vaikka välillä kiroilin ihan älyttömästi jos joku toinen törttöili liikenteessä :D Tukholman keskustassa en uskaltanut ajaa, joten vaihdettiin kuskia kun saatiin ensin siistittyä autoa bensiksellä. Olin jälleen kartanlukijana ja oltiin kuskin kanssa molemmat pinnat kireällä, koska keskustassa ajaminen on_aivan_kamalaa. Helsingin keskustassa ajaminen vielä sujuu molempien mielestä hyvin, mutta Tukholman keskusta.. en ikinä lähde sinne ajamaan. Kartan lukeminenkin tuotti vaikeuksia, sillä puhelimen navigaattori oli vähän jäljessä koko ajan, eikä näyttänyt yksisuuntaisia teitä tai tarpeeksi selkeästi mikä on tie ja mikä ei. Aika alkoi loppumaan ja meille tuli pienimuotoinen kiire. Jälleen kerran kartanlukijan (eli minun) virheiden takia ajomatka venyi, mutta ehdittiin juuri kymmenen minuuttia ennen kahdeksaa saamaan auto parkkiin vuokraamon luokse. Helpotus oli suuri kun vihdoin päästiin autosta ulos.