Suomeen paluusta on kulunut nyt päälle kaksi viikkoa. En ole kirjoitellut tänne mitään, koska ei ole ollut aikaa (onhan, en vaan ole saanut mitään aikaan) eikä kirjoitusintoa. Ensimmäinen viikko meni "kulttuurishokista" palautuessa. Vähän angstitti, koska ikävä takaisin Ruotsiin alkoi heti saapuessani Helsinki-Vantaalle. Tulopäivän jälkeen minulla oli työhaastattelu Seurelle, jonka kautta teen nyt keikkaa lähi- ja sairaanhoitajana. Pystyn varaamaan itselleni sopivat keikat netistä.
Tein eilen ensimmäisen kotihoidon keikkani ikinä. Olen suorittanut iäkkäiden harjoittelun kotihoidossa, mutta sairaanhoitajana, jolloin toimenkuva on hieman erilainen. Eilen olin lähihoitajana iltavuorossa yhden toisen hoitajan kanssa. Jännitin etukäteen ihan älyttömästi, koska olen luonteeltani sellainen, joka jännittää kaikkea uutta. Työpaikalle päästyäni sain avainniput, osoitelistan, kartan ja AUTON. En tiedä kumpi jännitti siinä vaiheessa enemmän, autolla ajaminen vai asiakaskäynnit. En ole ajanut autoa muutamaan vuoteen, jonka vuoksi minulle on kehittynyt pieni pelkotila autoilua kohtaan.
En meinannut löytää autoa parkkihallista ja jouduin istumaan vielä hetken ryhdistäytymässä ennen liikkeelle lähtöä. Tuntui niin erilaiselta olla yksin tekemässä töitä itsenäiseen tahtiin. Osoitelistallakin käyntejä tuntui olevan hirvittävän paljon verrattuna annettuun aikaan. Ajamaan lähteminen sujui ihan hyvin ja löysinkin ensimmäisen osoitteen sekä talon helposti. Parkkipaikkojen etsiminen tuotti päänvaivaa, enkä osaa edelleenkään taskuparkkeerata, vaikka sitäkin yritin monta kertaa. No, auto parkkiin jotenkuten ja oikeaa rappua etsimään.
Ensimmäisellä käynnillä verensokereiden mittaaminen meinasi olla vaikeaa, koska kädet tärisivät niin paljon. Olin kuitenkin päällepäin suht rento ja hyväntuulinen, mikä vähän lievitti jännitystä. Kukaan ei pidä ainakaan hermoheikkona jos käyttäytyy vähän ylipirteästi :D Seuraavat käynnit sujuivat jo rennommin. Yhdessä vaiheessa iltaa todelliseksi ongelmaksi muodostui oikeiden talojen ja rappujen löytäminen.. ei mitään logiikkaa insinööreillä kuinka ne talot sijoitetaan! Turhauduin ja kyselin ihmisiltä, soitin työkaverillekin että miten pääsen eteenpäin. Ilta alkoi olla jo pimeä, yritin kännykänvalossa tulkita sekavaa karttaa ja samalla etsiä oikeita avaimia. Katsoin jossain vaiheessa kelloa ja kauhukseni totesin että nyt tuli helvetinmoinen kiire. Tunti ylitöitä tuli loppujen lopuksi, työkaverikin joutui jäämään vuokseni pidempään. Jouduin viimeisen asiakkaan luota juoksemaan reppu selässä toimistolle, koska hälytykset menivät kello 23 päälle, jonka jälkeen avaimia yms. ei pysty enää palauttamaan. Mutta voitolla yöhön ja kunnialla eteenpäin.. jälkeenpäin pohdin pitkään että toivottavasti kaikki saivat iltalääkkeensä. Hauskaa oli, varsinainen Amazing Race- kokemus. Jalat huutaa hoosiannaa juoksemisesta. Ensiviikolla uudelleen, mutta uudella alueella ja uudessa paikassa.
Noin viikko sitten sain myös työviisumini Uuteen-Seelantiin <3 Sen hakeminen oli erittäin helppoa, ihmettelin vähän miksi keskustelupalstoilla ihmiset tuntuivat olevan niin hukassa sen hakemisen suhteen. Tiukkoja kysymyksiä, mutta kaikki oli selkeää mitä pitää tehdä. Lähtö lähenee ja uusi hieno rinkka odottelee pakkaamista. Ruotsiin ottamani rinkka ei sopinutkaan minulle, koska se oli miestenmalli: liian pitkä selästä, liian leveä, liian alhaalle menevät olkaimet ja liian iso (75l). Olen realistinen ja ymmärrän että suhteellisen pienikokoisena ei minusta ole kantamaan mitään isoa taakkaa. Sen takia joudun keskittymään myös pakkaamiseen huolella, etten vahingossakaan ota liikaa tavaraa.
Koulua on vain 1-2 päivää viikossa. Helppoa helppoa. Tentti vasta kuukauden päästä ja lääkelaskutkin meni heittämällä läpi. Muutenhan mulla ei koulussa mitään ole jäljellä.. 194 opintopistettä kasassa ja jäljellä enää vain tämä kurssi ja marraskuussa alkava leikkaussaliharjoittelu. Mulla on siinä välissä melkein 3 viikkoa lomaakin.. harkitsin että lähtisinkö Ruotsiin töihin takaisin siksi aikaa, mutta toisaalta voisihan sen ajan käyttää täällä keikkatöitä tehden. Palkka vaan olisi Ruotsissa parempi, eikä lennotkaan maksa kuin 60e. Ehkä kuitenkin pysyn Suomessa vielä kun pystyn.
Aikaisemmin koin ahdistusta vapaapäivistä. Tuntui, että niitä ei saisi olla.. tai jos oli, ne piti käyttää siivoamiseen, ruuanlaittoon tai muuhun hyödylliseen. Nykyään tuntuu pikemminkin oudolta lähteä kesken vapaiden käymään koulussa. Yritän haalia noita keikkatöitä mahdollisimman paljon, jotta Uuden-Seelannin budjetti suurenisi, eikä tarvitsisi pelätä että joudun tulemaan takaisin suunniteltua aikaisemmin, jos töitä ei siellä olekaan riittävästi. Vähänkö olisi noloa. Menisin varmaan jonnekkin Pielavedelle piiloon ja olisin ihan hiljaa seuraavat puolivuotta.
 |
| Haglöfsin rinkka oli alennuksessa -70% |
 |
| Käväisin Kuopiossakin |
Hyvää lakkopäivää! Lähden kavereiden kanssa mökille tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti