Viimeiset kuvat Uudesta-Seelannista

Tässä on jonkun verran satunnaisia kuvia vielä puhelimesta. Kävin suomikaverini, hänen veljensä ja veljen kaverin kanssa ystävänpäivänä surffaamassa Pihalla. Muuten oikein onnistunut reissu, mutta saatiin tilanne päälle ja adrenaliinia vereen, kun Sanni lähtikin yhtä-äkkiä virran mukana ajelehtimaan vähän kauemmaksi. Olin itse pitämässä taukoa rannalla ja kuulin kuinka jostain kuuluu "apua! eikö nyt jumalauta kukaan kuule!?"- huutoja. Nostin katseeni merelle ja näin ajelehtivan Sannin. Juoksin hengenpelastajan luokse, joka ei sanaakaan sanonut minulle mutta mumisi jotain radiopuhelimeen. Ajattelin että aha, ei sitten jos ei kiinnosta. Sannin kaveri kuitenkin juoksi, ui ja kävi hakemassa hänet takaisin rantaan. Hengenpelastajat kyllä tulivat perässä myös. Varsin sankarillista toimintaa tältä kaverilta ja onneksi säikähdyksellä selvittiin. Jälkeenpäin nauratti ja mentiin syömään Burger Fueliin. Surffaaminen Pihalla on melko vaarallista ja vaikeaa. Voimakas pohjavirta ja huonot aallot sattui vielä samalla päivälle, mutta päätettiin kaikesta huolimatta mennä kokeilemaan, koska välinevuokraamon työntekijä totesi että kai siellä selviää hengissä.

Kun ajettiin Glenfieldistä Pihalle, niin meinattiin joutua onnettomuuteen jo autossa. Satoi, tie oli liukas ja ajettiin kaikessa rauhassa liikennevaloissa eteenpäin vihreissä valoissa. Edestä kuitenkin tuli rekka, joka kääntyi vasemmalle eli suoraan meidän eteen katsomatta yhtään ehtiikö hän edes mennä. Kaikki autossa olijat aloimme huutamaan kauhusta, auto liukui mutta pysähdyttiin onneksi juuri ja juuri ennen rekkaa. Mitä teki rekkakuski? No, kiwi tyyliin näytti keskisormea.

Ylempi ja pari alempaa kuvaa ovat Whatipusta, 1h Aucklandista. Kävin toisen suomikaverin kanssa kävelemässä ja kattomassa maisemia. Kuuma päivä ja maisemat kuin Jurassic Parkista.

Kävin yksin jollain rannalla (en muista nimeä mutta Whatipun ja Pihan välissä). Hiekka on vulkaanista, jonka vuoksi se näyttää mustalta ja todellakin polttaa jalkapohjat kuumana päivänä.

Ruokia Night marketilta. Tykkään kaikesta japanilaisesta ruoasta.. Takoyaki mustekalapullat on lempiherkkua <3

Mun viimeisin auto. Volvon jälkeen oikea unelma. Sain jopa myytyä tällä kertaa

ennen hajoamista.

Korean BBQ jossa itse grillataan lihat ja kasvikset buffet tyyliin.

Joo pitäisi pakata.. en edes yrittänyt ottaa kaikkea mukaan. Onneksi mun vaatteet on yleensä ostettu halvoista kaupoista.

Viimeinen ateria Uudessa-Seelannissa. Mukana exä, työkaverini ja hänen poikaystävänsä sekä korealainen kaverini Aaron. Kiinalainen BBQ tällä kertaa.

Viimeisenä työpäivänä eräs asiakaspariskunta, jonka olen tuntenut 10kk, antoi lahjaksi Pounamu korun. Pounamuilla on iso merkitys maoreille, niitä ei tarinan mukaan saa ostaa itselle vaan se pitää ansaita tai saada lahjaksi. Niitä on eri muotoisia ja kokoisia.. halpoja ja kalliita. Minun korun muoto symboloi perhettä. Ihana muisto, pidin tätä korua kaulassa parin kuukauden ajan joka päivä.

Made in Sweden

Inhoan autoja. Inhoan kaikkea mikä edes liittyy autoihin. Ainakin tällä hetkellä. Ottaa niin päähän oman Volvon tilanne, etten pysty ajattelemaan tällä hetkellä mitään muuta. Aina kun kysytään "mites auto?" niin en jaksa antaa rehellistä vastausta, vaikka voisin kirota koko romun alimpaan helvettiin. Ostamisesta lähtien siinä on vähitellen ilmennyt ihan naurettavia vikoja ja auton myyjä (mekaanikko) on ollut täysin saamaton korjaamisen suhteen lupauksistaan huolimatta. En luota automekaanikkoihin Uudessa-Seelannissa kolmen hajonneen auton (ja naurettavien korjaushintapyyntöjen) jälkeen enää yhtään.

Joku välillä kysyy enkö epäillyt mitään, koska sain auton muka "liian halvalla". En epäillyt, koska tiesin tuolloin että autossa oli muutama korjattavissa oleva ei-akuutti vika, jonka vuoksi en olisi edes maksanut enempää.  Myyjä oli rehellinen näistä vioista ja lupasi korjata ne mikäli ostan auton. Ok, ajattelin. Mielestäni sain suhteellisen "uuden" auton hyvällä hinnalla. Luotin myös myyjään, sillä hän oli automekaanikko ja kävin katsomassa autoa hänen työpaikallaan. Auto oli hänen itsensä omistama, eikä mikään korjaamolle hylätty romu. Jouduin myös ostamaan auton kiireellä (työpaikan saamisen ehto), joten en ehtinyt montaa autoa käydä koeajamassa.

Volvo S60 T 2000 oli loistava koeajaa. Kaikki toimi, moottori ja vaihteisto kunnossa. Kivasti vauhtia liikkeelle lähdössä. Tätä kesti ruhtinaalliset pari viikkoa pari viikkoa.. jossain vaiheessa aloin ihmetellä vaihteiston "tökkimistä" ja oikean vaihteen vaihtamisen hitautta. Auto on automaattinen, mutta silti jossain tuntui olevan vikaa. Vein samaiselle myyjälle ja selitin ongelman. Hän selitti vian johtuvan tietokoneesta, joka pitäisi nollata. Autossa paloi myöskin "transmission service required" viesti näytöllä. Johtui kuulemma vain tietokoneesta, sillä myyjä oli itse vaihtanut kokonaan uuden vaihteiston edellisen hajottua n. puoli vuotta aikaisemmin. Myyjä nollasi tietokoneen ja vaihteisto toimi normaalisti muutaman päivän ajan kunnes sama ongelma tökkimisen kanssa palasi takaisin. 

Tässä vaiheessa alkoi ongelmat myyjän kanssa, joka heittäytyi vähän hankalaksi. Yhteydenpito vaikeutui, kiireiden takia hänellä olisi aikaa vasta muutaman viikon päästä minulle. Odotin kolme viikkoa ja otin taas yhteyttä. Tällä kertaa puhelimessa sain kuulla suoranaista vittuilua siitä, kuinka en voi tulla enää hänen työpaikalleen, koska ei kuulemma näytä työnantajan silmissä hyvälle, sillä en maksa korjauksesta mitään. Ymmärsin asian, mutta otti kyllä päähän tapa millä hän sai minut tuntemaan syyllisyyttä siitä että vaadin alusta asti olleiden vikojen korjausta, jotka hän joka kerta puhelimessa lupasi hoitaa. Sovittiin, että tulisin käymään hänen kotonaan joku sunnuntai. Sitkeästi jouduin ottamaan yhteyttä että sain vastahakoisen ihmisen kanssa sovittua korjauspäivä.. sanoin suoraan että älä myy autoa turhilla lupauksilla ja etten olisi ostanut koko autoa mikäli vikoja ei korjattaisi. Tässä vaiheessa viimeistään opin etten luota kehenkään enää ikinä kun raha on kyseessä. Myyjä kuitenkin vakuutteli edelleen että hän kyllä korjaa. Niin hän yrittikin. Tuloksetta. Olin paikalla katsomassa ja parina päivänä jätin auton hänen luokseen yön yli. Pakko sanoa että yhtä tyhjän kanssa.. mitään ei tapahtunut. Juttelin kolme tuntia hänen vaimonsa kanssa odottaessani korjauksen valmistumista. Tilanteesta vähän humoristisen teki sen, että he yrittivät saada minut treffeille heidän samanikäisen poikansa kanssa. En lähtenyt.

Huomautan väliin että korjattavia vikoja alusta alkaen ovat olleet:  moottorin ilmastointi ja vaihdekepin puuttuva palanen.

Viime sunnuntai oli viimeisin kerta jolloin kävin mekaanikon luona. Ilmeeni oli aika yllättynyt, kun kotiin lähtiessä koko vaihdekeppi lähti irti paikoiltaan. Ilmastointia ei voinut kuulemma korjata, hän unohti siihen kuuluvan uuden osan työpaikalleen. Auton tietokone on nollaamatta. Ok, en ole yllättynyt siitä että oli jälleen koko käynti yhtä tyhjän kanssa. Juttelin sisällä jälleen pari tuntia hänen vaimonsa kanssa sillä aikaa kun mies korjasi autoani. Tämän jälkeen toivoin vain että korjaisi nyt sen tärkeimmän moottorin ilmastoinnin, niin annan kaiken muun olla ja lakkaan ottamasta yhteyttä. Ja lupaan ettei tulla kuulemaan toisistamme enää ikinä.

Viime keskiviikko muutti kaiken ja kohtalon mielestä en ole kohdannut tarpeeksi vaikeuksia autojen kanssa. Olin tullut aamulla yövuorosta kotiin pariksi tunniksi, jonka jälkeen tein lähtöä treeneihin. Auto käynnistyi normaalisti ja pistin peruutusvaihteen päälle. Painaessani kaasua sain järkyttyä pahemman kerran kun auto lähtikin eteenpäin. Jarru ei tuntunut toimivan. Reagoin nopeasti, pistin käsijarrun päälle ja sammutin auton. Auton edessä seisoi parkissa 10000$ upouusi kämppiksen moottoripyörä. En onneksi osunut. Ajattelin tehneeni jotain väärin, ja kokeilin peruuttaa uudelleen. Tälläkin kertaa auto käynnistyi, mutta kulki eteenpäin peruutuksen sijasta, jolloin osuin kevyesti moottoripyörään. Muutaman kirosanan säestämänä menin katsomaan moottoripyörää, joka liikahti hieman paikoiltaan. Hain sisältä toisen kämppäkaverin, jonka avulla siirsimme pyörän pois tieltä. Pyörään ei onneksi tullut naarmuakaan. Kämppäkaveri (joka oli toisaalla) oli tosin järkyttynyt kuultuaan tilanteesta.. 

Tämän jälkeen Volvo päätti olla kokonaan käynnistymättä. Hurjaa klikkaus ääntä jaksaa pitää, mutta välillä kuulostaa kokonaan paikoilleen kuollulta. Eikä jaksa edes yrittää käynnistyä. Soitin samantien myyjälle, joka yllätyksekseni lupasi tulla töiden jälkeen katsomaan. Jouduin lähtemään töihin tässä vaiheessa ja sain lainaan poikaystävän (heh, yllätys tämäkin) auton. Sain parin tunnin päästä viestin myyjältä, että autosta akku tyhjä ja hän tulisi seuraavana päivänä uuden akun ja kaapeleiden kanssa. 

Ei se vika kuitenkaan akussa ollut.. ja mekaanikosta en ole kuullut pariin päivään yhtään mitään. Palattuani tänään jälleen yövuorosta olin lainannut kaapelin ja virtapankin yhdeltä asiakkaaltani. Ei auttanut. Kello oli 10 aamulla ja totesin että lähden ostamaan uudet jump wire kaapelit, joita kokeilisin toisen auton avulla. Kämppis lähti mukaan. Auto ei tästäkään huolimatta lähtenyt käyntiin yhtään paremmin, joten ruvettiin miettimään voisiko vika olla sytytystulpissa. Katsottuani pari ohjevideota YouTubesta päätin yrittää ainakin niiden puhdistamista, sillä uudet maksavat Volvoon paljon. Käytiin Super cheap autosta ostamassa perusvälineitä, joilla saadaan tulpat näkyviin ja puhdistettua. Hirveällä vaivalla sain viimein tulpat näkyviin, sillä joku insinööri päätti suunnitella ison putken muovikuoren päälle, mikä vaikeutti kuoren pois saamista ruuvien irroittamisen jälkeen. Aloitettuani irroittamaan ensimmäistä tulppaa ei mennyt montakaan minuuttia kun vahingossa onnistuin rikkomaan sen. Voi vittu, ajattelin, kannattaako edes yrittää itse jos onnistuu vain pahentamaan tilannetta. Noh, en luovuta. Ostetaan sitten uusi tulppa. Googlailin second hand osia mutta Volvo on sen verran harvinainen täällä, että jouduin ostamaan uudet sytytystulpat 5kpl, sillä niitähän ei tietenkään yksittäin myydä. Soitin ja lähdin hakemaan samantien toiselta puolelta Aucklandia oikein hienosta "Jaguar" automyymälästä, joka myy varaosia mm. Volvoon. Katsoivat myyjät kyllä kieroon kun saavuin paikalle todella happamana ja epäsiistinä, kasvoissa öljytahrat kun löin pääni auton konepeltiin enkä huomannut jälkiä. 5kpl sytytystulppia maksoi 140$. Halvemmalla ei löytynyt. Toivoin todella, että niiden vaihdon jälkeen auto käynnistyisi. 

Päästyäni takaisin kotiin kello näytti kolmea iltapäivällä, vaihdoin tulpat kuin ammattilainen, mutta auto ei kovasta yrityksestä huolimatta vieläkään käynnistynyt. Päivän aikana olin käyttänyt rahaa jo parinsadan dollarin edestä. Päätin luovuttaa tältä erää, vaikka aloinkin jo googlettamaan kuinka vaihdetaan starttimoottori ja mitä maksaa uusi. Otin päiväunet ja yritin välttää itsesäälissä rypemistä. Laitoin pari viestiä mekaanikolle mutta ei vastausta. En jaksanut edes ruuvata tulppien suojia takaisin kiinni, sillä kadotin taisteluhaluni tältä erää.

Jos joku miettii miksi en korjauta mekaanikolla niin syy on yksinkertainen: auto ei kulje ja hinaus maksaa 200$. Auto on lisäksi taloa vasten ja alamäessä, jolloin se pitää ensin työntää pois. Painavaa autoa ei ihan helposti työnnetä ylämäkeen.

Makaan tällä hetkellä sängyssä ja kirjoitan tätä tekstiä iPadilta (ostin käytetyn). Lähden kohta hakemaan poikaystävän yliopistolta.. onneksi saan lainata hänen autoaan niin pääsen töihin. Piti mennä salille ja pistää meikkiä naamaan mutta totesin että en jaksa, ei kiinnosta just nyt. Poikaystävän näkeminen kyllä piristää aina.. se jaksaa olla kärsivällinen mun seurassa ja laittelee aina vaan kaikkea hyvää ruokaa. Saa nähdä miten käy auton kanssa.. ihan tosissani toivon että joku varastaisi sen, sillä silloin saisin vakuutusrahat. 

En ole päivittänyt pitkään aikaan mutta juttua on tulossa näistä aiheista jossain vaiheessa: poikaystävä, työviisumi, hankalat asiakkaat, Maorit ja thai nyrkkeily. Blogin reunassa on "blogitekstit sähköpostiin" kohta johon voi sähköpostiosoitteen laittaa niin pysyy ajan tasalla mun säheltämisestä Aucklandissa.

Loppusanoiksi voin todeta että vois olla pahemminkin asiat..

Picton ja Nelson

Saavuttiin etela-saarelle jo kolmisen viikkoa sitten, mutta paivitan vasta nyt etta miten taalla menee. Wellingtonista matkattiin laivalla siis Pictoniin, joka maksoi kahdelta hengelta ja autolta n. 200$. Aika hintava, silla laivamatka oli verrattavissa Tallinan risteilyyn. Kesti vain parisen tuntia. Hinta otti paahan myos senkin takia, etta meidan Honda hajosi HETI Pictoniin saavuttaessa (oltaisiin paasty huomattavasti halvemmalla ilman autoa). Auto oli antanut viikon mittaan merkkeja, etta kaikki ei ole kunnossa, mutta vaihdelaatikon totaalinen hajoaminen tuli yllatyksena. Ei paasty Pictonista edes moottoritielle asti, vaan ajettiin suoraan korjaamolle, jonne se sitten jai romumetalliksi. Kaverini maksoi autosta 1400$ ja sai takaisin 100$. Ei hirveasti hymyilyttanyt.

Vahan muistinvirkistyksena: meilla oli ensimmaisena autona Nissan, joka yritettiin varastaa Aucklandissa, ja jonka varkaat hajoittivat kokonaan. Saatiin kuitenkin vakuutusyhtiolta korvausrahat, joilla ostettiin uusi auto meidan ekalta Woofing perheelta. Nyt hajosi sitten tamakin auto.

Kuten edellisessa paivityksessa mainitsin, paadyttiin vuokraamaan auto. Auto on minun nimissani ja toimin paasiallisena kuskina, silla Sophie ajoi itse omilla autoillaan koko pohjoissaaren ajan 5000km. Meidan vuokra-auto on aika nappara kauppakassi Mazda. Hirveasti ei riita moottorissa voimaa ylamakiin ja kiihdyttamiseen, mutta pienen kokonsa vuoksi se on taydellinen mm. parkkeeraukseen. Honda oli puolestaan todella iso auto.. vaikea parkkeerata varsinkin kaupungeissa. Mutta moottorissa riitti voimaa.

Sophie oli ensimmaiset paivat auton hajoamisen jalkeen lievasti sanottuna pahalla tuulella, mutta nyt tilanteelle kehtaa jo nauraa :D Pelataan kuitenkin vahan etta koska vuokra-auto hajoaa.. moottori vahan aantelee hassusti varsinkin liikkeelle lahdettaessa. Mutta vaikka se hajoaisi, meilla on taysi vakuutus ja saadaan uusi vuokra-auto tilalle.

Koska jouduttiin tekemaan valipysahdys Pictonin pikkukaupungissa, kaytiin samalla kavelemassa ja katselemassa maisemia. Picton on todella pieni ja hiljainen paikka, kaupungissa itsessaan ei ole mitaan nahtavaa, mutta sen ymparilla on kivoja lyhyita kavelylenkkeja rannikkoa pitkin. Nukuttiin Atlantis hostellissa, joka on mun Uuden-Seelannin Top 3 hostellit listalla toisena. Halpa, hieman boheemi ja hauska sisustus. Ihmiset jarkevia ja kolme hostelli kissaa <3. Saatiin myos joka paiva ilmainen aamupala ja jalkiruoka. Yhtena iltana kavi kuitenkin niin, etta paadyin tekemaan kaikille jalkiruoaksi mukikakun hostellin tarpeista, silla henkilokunta oli kokonaan unohtanut jalkiruoan :D Siina sitten pahkailivat ehtivatko mitaan tekemaan, niin ehdotin tekevani mukikakkua.. valmistuu 10 minuutissa ja julmetun hyvaa. Googlesta loytyy kymmenia resepteja.

Paastiin Pictonista pois yhden tyton kyydissa Nelsoniin, jossa odotti meidan vuokra-auto. Nelson oli kiva kaupunki, ei mitenkaan ihmeellinen mutta tekemista riittaa jos loytyy rahaa. Hostelli oli loistava! Paradiso niminen, ja siella oli sauna seka poreamme. Saunassa on aina hauskaa olla suomalaisena ja katsoa kuinka kokemattomat tekee kuolemaa jo 50 asteessa. Olen yrittanyt aina selittaa suomalaisia saunatapoja, mutta reaktiot on enemmankin olleet kauhistuneita kuin ihastuneita minun selittaessani vihdan kaytosta ja lumessa pyorimisesta.

Uuden-Seelannin keskikohta sijaitsee muuten Nelsonissa, siella on kukkula nimelta "center of New Zealand".

Matkalla Nelsonista Golden Bayhin

Tongariro crossing

Hobittilan jalkeen matka jatkui National Parkin alueelle, jonne majoituttiin pariksi yoksi hostelliin. Seuraavana aamuna lahdettiin kavelemaan 20km Tongariro crossing, joka on yksi Uuden-Seelannin parhaimpia nahtavyyksia. Meidan aamu ei vaan ihan sujunut niinkuin piti. Tarkoitus oli parkkeerata auto reitin loppupaahan parkkipaikalle, ja ottaa siita bussi alkuun, mutta ajettiinkin vahingossa aloitus parkkipaikalle. Aikaa ei ollut enaa siirtya loppuun, silla viimeiset shuttle bussit olisivat ehtineet jo lahtea. Tongariro on vahan hankalassa paikassa, ja valimatka parkkipaikkojen valilla on tarkoitus kulkea shuttle bussilla tai kahdella autolla (toinen alkuun, toinen loppuun). Paatettiin ottaa kuitenkin riski ja tulla takaisin liftaamalla. Aloitettiin kavely noin kahdeksalta ja selviydyttiin siita seitsemassa tunnissa. Reitti oli huomattavasti helpompi kuin mita olin odottanut. Mutta maisemat odotuksiakin upeammat. Ehdottomasti yksi parhaimmista tahan astisista kokemuksista. Meilla oli evaana couscous-salaatti, leivat ja valipalapatukoita. Puolet evaista jai kuitenkin syomatta kavelyn helppouden vuoksi. Jalkeenpain jalat oli kylla todella kipeat ja hyvin tuntui lihaksissa. Saatiin kyyti  takaisin auton luokse onneksi kysymalla parilta kivalta saksalaistytolta.

Ylemmassa kuvassa nakyva vuori on Taru Sormusten Herrasta tuttu Tuomiovuori. Sinnekin voi kiiveta, mutta paatettiin suosiolla jattaa valista, silla vuoren rinne on todella jyrkka kiiveta.

Tongariro crossingin jalkeisena paivana ajettiin Wellingtoniin ja majoituttiin meidan tutuilla couchsurfing hosteilla uudelleen. Vietettiin siella pari paivaa ja matkattiin sitten laivalla etela-saarelle. Tuona aamuna meidan auto alkoi hajoilemaan tosi pahasti. Outoa nykivaa liiketta, vaihteet ei toimi ja moottori huutaa. Vika selvisi tanaan kun kaytiin Pictonin autokorjaamolla: vaihdelaatikko hajalla. Ei voida korjata koska korjaaminen kalliimpaa kuin auton arvo. Talla hetkella ollaan siis viela Pictonissa, samassa kaupungissa jonne kaikki laivat saapuu.

Se siita autosta sitten. Se oli muuten meidan toinen auto. Paadyttiin suunnitelma B:na vuokraamaan auto, 555 dollaria 27 paivalta. Mennaan huomenna Nelsoniin, jossa auto odottaa. Maksoin auton vuokraamisesta 200 dollaria, silla koska mulla on bussipassi niin tuntuu vahan epareilulta osallistua auton hankkimiseen, silla en haluaisi vuokrata autoa ollenkaan. Sophie puolestaan ei halua ostaa bussipassia, joten vuokraaminen on ainut vaihtoehto. Olen maksanut bensoja ja harpakkeita, mutta en osallistunut hirveasti korjauskustannuksiin, silla autot on aoma Sophien ostamia. Eri asia jos oltaisiin yhdessa ostettu.

Matka jatkuu

Meilla on uusi auto! tyylikas, toimiva ja mika parasta: talla kertaa taysin ehja. Kyseessa on Honda Accura vuosimallia -97. Saatiin auto meidan woofing hosteilta hyvaan hintaan. Nyt pitaa vain toivoa, ettei kukaan idiootti tata yrita varastaa. Nissan saatiin samalla hinnalla kuin uusi auto, mutta autoja verrattaessa se oli kylla monta kertaa huonompi ja rikkinaisempi kuin Honda.

Matka jatkuu tanaan Taupoon (etelaan, mutta silti pohjoissaarella), jossa meidan on tarkoitus tehda 20km kavely "Lord of the rings"- maisemissa. Tauposta jatketaan matkaa Wellingtoniin ja mennaan ehka toiseen woofing paikkaan viikoksi. Kyseinen paikka kasvattaa hevosia, joten ehka nyt tyo olisi vihdoin luvattua enemman hevosten kanssa tekemista. Ei olla kuitenkaan viela varmoja mita tehdaan. Toita pitaisi pikkuhiljaa loytaa.. tai edes yrittaa etsia :D Olen lahetellyt varmaan yli 50 tyohakemusta lahihoitajan hommiin, mutta kukaan ei vauvaudu edes vastaamaan. Inhottavan epavarma olo, kun ei tieda missa on vika, ettei mun koulutus ja tyokokemus kelpaa sitten kellekkaan, vaikka hoitajista on taalla iso pula.

Mun ystavanpaiva oli ihana.. sain viettaa sen ja muutenkin koko viikonlopun haluamani henkilon kanssa (ei Sophie talla kertaa). Perjantai vietettiin yhden ystavan laksijaisjuhlissa.

Odotan talla hetkella Sophieta hakemaan, jotta paastaan ajamaan Taupoon. Kaikkialla on tanaan ihan jarkyttavat ruuhkat. Sophie juuri soitti ja kirosi, kuinka muut autoilijat on harvinaisen aggressiivisella tuulella.. yleensa paikalliset on ihan nossoja auton ratissa (toisinkuin eurooppalaiset, jotka soittaa torvea ja nayttaa keskisormea :D) nama ei kuulu kuitenkaan kiwien tapoihin (paitsi tanaan??).

Mt. Edenilta. Auckland yolla.

Huomatkaa meidan rusketus :D