Eilinen aamu alkoi vähän kireissä tunnelmissa. Sovittiin tapaavamme tietyn porukan kanssa yhdeksältä keittiössä, mutta paria henkilöä ei näkynyt eikä kuulunut. Tarkoituksena oli lähteä käymään Waiheken saarella. Puolen tunnin odottelun jälkeen suomalaista alkoi toden teolla ärsyttää, varsinkin kun yksi odotuttajista oli päättänyt lähteä yhdeksältä suihkuun kertomatta siitä muille. Yli tuntia myöhemmin pääsimme onneksi viimein lähtemään. Hostellin henkilökuntaan kuuluva vähän "huijasi" meitä varaamalla liput meille laivaan, sillä hän väitti että saisimme alennusta hostellin kautta. Liput olivat kuitenkin ihan saman hintaiset kuin satamasta ostettuna, ja hän todellakin tiesi tämän. Lippujen varaaminen hänen kauttaan myös viivästytti lähtöä ja jouduimme lisäksi vaihtamaan varauslipun varsinaisiin lippuihin satamassa. Satamaan päästyämme meillä oli vain 3 minuuttia aikaa ehtiä laivaan, sillä jonot lippukioskille olivat pitkät. Otti hieman päähän koko aamu, mutta onneksi ehdittiin.
Hostellin henkilökunta saa lisätuloja itselleen kaikista heidän tekemistään varauksista, joten ei ihme että kaikki keinot ovat käytössä, vaikka se toisi matkaajille vain lisää tekemistä. Kyseinen henkilökuntaan kuuluva käyttäytyy muutenkin vähän epäammattimaisesti. Flirttailee koko ajan kaikille, pyytelee kahville ja ignoraa ne keitä ei kiinnosta.
Waiheke oli nätti saari. Matka kesti tunnin ja liput kustansivat 36$. Ostimme paikanpäältä myös 10$ bussilipun päiväksi, sillä saari on iso ja rantoja paljon. Bussilla pääsi helposti liikkumaan kaikkialle.
John (se sama tyyppi kenestä olen usein kirjoittanut) oli mukanamme ensimmäiset 20 minuuttia. Rannalle päästyämme hän kuitenkin totesi heti alkuun, ettei ollut ajatellut meidän olevan rannalla, ja haluavansa lähteä takaisin hostellille. Ok. Hän luuli saaren olevan samanlainen kuin toissapäiväisellä retkellä. Me muut olimme tyytyväisiä kauniiseen rantaan ja mereen. Kävimme uimassa muutaman kerran ja käyttäydymme kuin lapset, sillä heitimme toisiamme merilevällä ja kaikella mitä käteen osui (ja kiljuimme kauhusta).
Vaihdoimme rantaa muutaman tunnin jälkeen, sillä halusimme käydä kävelemässä. Palm Beach rannan vieressä oli nudistiranta, jonka läpi kävelemällä pääsee luontoreitille, joka vie ylös mäen päälle. Pidin katseen nöyrästi maassa nudistirannalla kävellessä. Paljon alastomia ihmisiä ympärillä.
Mäen päälle kiipeäminen ei ollut lähellekkään yhtä raskasta kuin toissapäiväinen tulivuori. Jatkoimme siitä asuinalueen läpi metsään, kunnes päädyimme jälleen rannalle. Ilta alkoi hämärtyä, ja ryhdyimme miettimään kuinka pääsemme takaisin satamaan. Matkaa lähimmälle bussipysäkille oli useita kilometrejä. Tapasimme onneksi rannalla amerikkalaisen Mollyn perheineen. Molly oli meidän ikäisemme, ammatiltaan opettaja ja kotoisin Bostonista. Hän tarjoutui heittämään meidät autollaan satamaan. Ahtauduimme kaikki kuusi ihmistä pieneen autoon, minä päällimmäisenä. Hyvät naurut ainakin saimme koomisesta tilanteesta, sekä mukavan muiston siitä, että ihmiset todellakin ovat ystävällisiä kaikkialla. Aucklandiin palattuamme käytiin "urheilusuorituksen" päätteeksi syömässä vielä kebabit.
Arvatkaa kuka on suomalainen |