Whangarei 2

// Kirjoitettu 3.1

Nukuin yoni teltassa oikein hyvin. Leirintaalue oli todella rauhallinen vaikka siella oli paljon nuoria ihmisia. Vaikka satoi koko yon kaatamalla, teltta pysyi kuivana. Aamupalan jalkeen lahdin kavelemaan ympariinsa. Olisin halunnut rannalle, mutta sinne oli 21km yhteen suuntaan, joten menin kavelemaan luontoreitteja Whangarei Fallsin alueelle. Koska tanaan ja eilen oli taas vaihteeksi joku 'public holiday' paiva, niin tietenkaan yksikaan bussi ei liiku minnekkaan. Eli kaikkialle joutuu kavelemaan. Ja kaikki ne kivat nahtavyydet on kaukana. Whangarei on itsessaan vahan tuppukyla, joten keskustassakaan ei ollut mitaan ihmeellista. Ymparoiva luonto oli kylla kaunista.

Kavelin taman paivan aikana ainakin 20km. Olin ihan poikki takaisin telttaan paastyani. Satoi aina valilla muttei onneksi yhta paljon kuin eilen. Keskustassa kavin kahvilla ja menin sen jalkeen elokuviin katsomaan Star Warsin, silla olin niin poikki helteen vuoksi etta halusin vain jonnekkin viileaan. Uintipaikkoja kun ei lahella ollut _yhtaan_. Elokuva oli ihan hyva, en kyllakaan tajunnut hahmoista ja juonesta yhtaan mitaan, silla en ole nahnyt aikaisempia Star Wars elokuvia.

Elokuvan jalkeen kavelin sitten takaisin metsan lapi kaatosateessa resortille. Oli ihan eksoottinen kokemus. Sateen aikana en nahnyt yhtaan turistia 10km aikana. Koko metsa oli muutenkin kuin viidakkoa, isoja puita ja kosteahko ilma.

Whangarei 1

// Kirjoitettu 2.1

Saavuttuani Whangarei Falls holiday resort alueelle aloitin iltani pystyttamalla teltan. Satoi vahan vetta, mutta suhteellisen kuivana pysyin. Sain teltan pystyttamisessa apua yhdelta ujolta saksalaispojalta, jonka paikan omistaja kaski auttamaan :D Teltta saatiin hetkessa kasaan, silla ei ollut ensimmainen kerta minulla kun sellaista pystytan. Paikan omistaja on muuten ihan paras, han tuli hakemaan minut sielta infoCenterista! Ei tarvinnut kavella 8km sateessa jesjes.

Kun teltta oli valmiina, lahdin kaymaan 800m paassa olevalla vesiputouksella (Whangarei Falls). Tassa vaiheessa tuli ihan kaatamalla vetta. Naytin ihan jatesakilta, koska minulla oli sateenvarjon lisaksi paallani kertakayttoinen sadetakki kokoa XXL. Vesiputous ja sita ymparoiva metsa olivat ihan tajuttoman upeita! Kirjaimellisesti viidakkoa.. saman illan aikana en tehnyt muuta erikoista kuin kaynyt lahimarketissa hakemassa lohturuokaa telttaan, joten taytetaanpa tyhjaa tilaa kuvilla:

Nyt ei ole aakkoset kaytossa, kirjoitan eraan toisen hostellin tietokoneella vahan parin viime paivan kuulumisia.

Cheers, mate

// Kirjoitettu lauantaina 2.1

Aamu alkoi melko leppoisasti. Ei muuta ihmeellistä kuin että missasin varaamani Strayn bussin yhden toisen tytön kanssa. Oltiin oikealla pysäkillä oikeaan aikaan, mutta ongelmana oli, että olin tehnyt pysäkkimuutoksen eilen viiden jälkeen, jolloin tieto ei kuljekaan enää Straylle. Toinen tyttö oli kokonaan väärällä pysäkillä oman varauksensa mukaan. Tiesin kyllä, ettei buukkauksia voi tehdä enää viiden jälkeen, mutta ajattelin jotenkin että pick up pysäkkiä voisi vielä muuttaa. Pienen epätoivo-iskee-ja-mua-ahdistaa kohtauksen jälkeen mentiin InterCity bussiyhtiön toimistoon, josta saatiin menoliput Whangareihin 29e:lla. Päästiin parin tunnin odottelun jälkeen lähtemään Whangareihin ja tällä hetkellä totean vain että jumalauta mua paleltaa. Sade on ihan jäätävän tuntuinen. Toisen tytön kanssa sanottiin Whangareissa lounaan jälkeen heipat, sillä hän halusi jatkaa matkaa Paihiaan, jonne menen itse vasta maanantaina. Harmi, tultiin hyvin toimeen ja oltiin oikeastaan iloisia, että vaikka mokattiin niin mokattiin yhdessä.

Olen nyt siis Whangareissa, pieni kaupunki Aucklandista pohjoiseen päin. Sataa kaatamalla. Juoksin kaikki kaupat läpi, löytyisikö mistään rinkalle sadesuojaa ,mutta kaikkialta kaikki sadesuojiin liittyvä on loppuunmyyty.

Ihanat naiset infoCenterissä auttoivat soittamalla Whangarei falls holiday Centeriin, että tulen myöhässä check inniin, sillä Intercityn bussi oli tunnin myöhässä ja käveleminen sinne 8km tulee kestämään rinkan kanssa. Joku ystävällinen ihminen kuitenkin lupasi tulla noutamaan minut infoCenteristä! Ihanaa! Olen odottanut tässä jo yli tunnin hakijaa, mutta voittaa silti sateessa kävelemisen. Tärisen nyt katoksen alla suojassa sateelta. Soitin äsken että onhan joku varmasti tulossa (10min myöhässä) niin sanoivat että kestää vielä ainakin 20min. Adelen 'Hello' sopii nyt tunnelmaan.

Koska kaikki hostellit/dormit oli Whangareissa loppunvarattuja, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pyytää Sophielta teltta lainaan ja varata telttapaikka, jollaisen varmasti saa näin sateisena viikkona. Olen raahannut mukaani Suomesta makuualustan ja makuupussin.. Ei voi muuta kuin todeta että JES! en raahannut niitä turhaan!! Onneksi Paihiasta sain varattua hostellin.

Ja niin, halusin vähän jotain eräjormailua niin tässä sitä sitten on. Missä mun auringonpaiste? Täällä on K-y-l-m-ä.

Ihmiset on niin ihanan avuliaita uudessa-seelannissa. Missään en ole tavannut näin mukavaa porukkaa. Kaikki tarjoaa apuaan.

Menen tiistaina ratsastusvaellukselle kahdeksi tunniksi Paihiaan yhdelle tallille. Tätä olen odottanut. Jos joku ei vielä tiedä niin olen aina pitänyt hevosista ja ratsastamisesta :D 

Revy's on paras pizzapaikka Whangareissa

Waiheke

Eilinen aamu alkoi vähän kireissä tunnelmissa. Sovittiin tapaavamme tietyn porukan kanssa yhdeksältä keittiössä, mutta paria henkilöä ei näkynyt eikä kuulunut. Tarkoituksena oli lähteä käymään Waiheken saarella. Puolen tunnin odottelun jälkeen suomalaista alkoi toden teolla ärsyttää, varsinkin kun yksi odotuttajista oli päättänyt lähteä yhdeksältä suihkuun kertomatta siitä muille. Yli tuntia myöhemmin pääsimme onneksi viimein lähtemään. Hostellin henkilökuntaan kuuluva vähän "huijasi" meitä varaamalla liput meille laivaan, sillä hän väitti että saisimme alennusta hostellin kautta. Liput olivat kuitenkin ihan saman hintaiset kuin satamasta ostettuna, ja hän todellakin tiesi tämän. Lippujen varaaminen hänen kauttaan myös viivästytti lähtöä ja jouduimme lisäksi vaihtamaan varauslipun varsinaisiin lippuihin satamassa. Satamaan päästyämme meillä oli vain 3 minuuttia aikaa ehtiä laivaan, sillä jonot lippukioskille olivat pitkät. Otti hieman päähän koko aamu, mutta onneksi ehdittiin.

Hostellin henkilökunta saa lisätuloja itselleen kaikista heidän tekemistään varauksista, joten ei ihme että kaikki keinot ovat käytössä, vaikka se toisi matkaajille vain lisää tekemistä. Kyseinen henkilökuntaan kuuluva käyttäytyy muutenkin vähän epäammattimaisesti. Flirttailee koko ajan kaikille, pyytelee kahville ja ignoraa ne keitä ei kiinnosta.
 

 

Waiheke oli nätti saari. Matka kesti tunnin ja liput kustansivat 36$. Ostimme paikanpäältä myös 10$ bussilipun päiväksi, sillä saari on iso ja rantoja paljon. Bussilla pääsi helposti liikkumaan kaikkialle.

 

 

John (se sama tyyppi kenestä olen usein kirjoittanut) oli mukanamme ensimmäiset 20 minuuttia. Rannalle päästyämme hän kuitenkin totesi heti alkuun, ettei ollut ajatellut meidän olevan rannalla, ja haluavansa lähteä takaisin hostellille. Ok. Hän luuli saaren olevan samanlainen kuin toissapäiväisellä retkellä. Me muut olimme tyytyväisiä kauniiseen rantaan ja mereen. Kävimme uimassa muutaman kerran ja käyttäydymme kuin lapset, sillä heitimme toisiamme merilevällä ja kaikella mitä käteen osui (ja kiljuimme kauhusta).

 

Vaihdoimme rantaa muutaman tunnin jälkeen, sillä halusimme käydä kävelemässä. Palm Beach rannan vieressä oli nudistiranta, jonka läpi kävelemällä pääsee luontoreitille, joka vie ylös mäen päälle. Pidin katseen nöyrästi maassa nudistirannalla kävellessä. Paljon alastomia ihmisiä ympärillä.

 

Mäen päälle kiipeäminen ei ollut lähellekkään yhtä raskasta kuin toissapäiväinen tulivuori. Jatkoimme siitä asuinalueen läpi metsään, kunnes päädyimme jälleen rannalle. Ilta alkoi hämärtyä, ja ryhdyimme miettimään kuinka pääsemme takaisin satamaan. Matkaa lähimmälle bussipysäkille oli useita kilometrejä. Tapasimme onneksi rannalla amerikkalaisen Mollyn perheineen. Molly oli meidän ikäisemme, ammatiltaan opettaja ja kotoisin Bostonista. Hän tarjoutui heittämään meidät autollaan satamaan. Ahtauduimme kaikki kuusi ihmistä pieneen autoon, minä päällimmäisenä. Hyvät naurut ainakin saimme koomisesta tilanteesta, sekä mukavan muiston siitä, että ihmiset todellakin ovat ystävällisiä kaikkialla. Aucklandiin palattuamme käytiin "urheilusuorituksen" päätteeksi syömässä vielä kebabit.

 

Arvatkaa kuka on suomalainen

 

Tänään kävin shoppailemassa Sophien kanssa. Meistä on tullut aika läheiset ystävät, ja vietämme myös uuden vuoden samassa seurueessa. Vaikka ruoka on täällä kallista, niin vaatteet onneksi suhteellisen halpoja alennusmyyntien aikaan. En silti haluaisi katsoa tiliotetta.. huomenna on kuun viimeinen päivä, jolloin joutuu kyllä pakostikin maksamaan luottokorttia pois.

Rangitoto

Yritin aamulla saada epätoivoisesti matkaseuraa Rangitoton tulivuorelle. Kaikilla oli kuitenkin muuta menoa, joten matkaseuraksi lähti jälleen John. Eikä siinä mitään, mukava tyyppi, mutta pakko sanoa että minun sietokyky sitä jatkuvaa puheentulvaa kohtaan alkaa olla hieman äärirajoilla.. huomenna pääsen liikkeelle onneksi hieman eri porukalla. Tulee myös tutustuttua paremmin muihin ihmisiin, kun voi viettää samassa porukassa koko päivän.

 

 

Tämänpäiväinen retki Rangitoton 600v vanhalle vuorelle oli yksi haastavimmista jutuista tähän mennessä. Aamulla herättyäni huomasin heti ensimmäisenä, että palaneet nilkkani ovat ihan turvoksissa. Myös polvitaipeet olivat hyvin kipeät, kun nostelin jalkoja. Harkitsin lähtöä koko aamupäivän, kunnes  tunsin jo ahdistuvani hostellilla ja oli pakko päästä liikkeelle. En millään haluaisi olla sisällä kauniina päivänä, sillä tiistaista alkaen tulee kuitenkin sadetta tuttuun tapaan. 

 

Rangitotoon kuljetaan laivalla satamasta, ja edes-takainen matka kustantaa 30 dollaria. Kalliiksi tulee tämä "takaisin luontoon"- teema.. Matka oli onneksi lyhyt, vain 20 minuuttia. Ilma oli paahtava. Varmasti yli 25 astetta. Ensimmäinen kilometri ylämäkeen kävellen sujui helposti, mutta sitten se iski: uupumus. Olin varannut 2l vettä ja mandariineja mukaan, mutta tunsin silti kuinka  kehoni huutaa nestehukkaa. Iho tuntui kuumalta kävellessä ja hengittäminen oli raskasta. En ole tottunut kävelemään ihan noin lämpimässä. Vulkaaninen tumma maaperä oikein hehkui lisää lämpöä ilmaan. Muilla turisteilla näytti menevän suhteellisen hyvin, mutta itse luulin kuolevani jo ennen puoltaväliä. John ei myöskään jaksanut odottaa, vaan harppoi kevyin askelin 8km huipulle. Ainakin sain hetken olla rauhassa, ilman että tarvitsee sitä jatkuvaa hölötystä kuunnella. Jouduin pysähtymään useasti, kun tunsin huimausta. Olo helpotti kaadettuani osan vedestä päälleni. Mitä lähemmäs huippua pääsin, sitä enemmän näkyi HYVIN hengästyneitä turisteja, jotka tsemppasivat toisiaan (ja minua). John oli 17 minuuttia aikaisemmin saapunut huipulle, jossa tapasimme uudelleen. 

Huipulta oli reitti laavaluoliin, joissa halusin käydä. John ei halunnut tulla luolaan sisään, joten menin yksin. Oli aika kuumottavaa könytä ahtaassa luolassa iPhonen näyttövalon kanssa, mutta enemmän pelkäsin kamerani puolesta. Luola oli harmillisen lyhyt, vain n. 30 metriä, mutta pimeyttä riitti. Päästessäni luolasta ulos, kuljin kävelyreittiä takaisin luolan suulle, josta en enää löytänyt Johnia. Huutelin häntä hieman, mutta eipä näkynyt miestä missään. Olin varma, että hän halusi palata takaisin rantaan, eikä jaksanut odottaa. Lähdin itsekin kulkemaan kohti rantaa, ja sinne päästyäni näin, kuinka John tuli muutama minuutti jälkeeni. Riitahan siitä syntyi, sillä hän "huolestui" ja oli kuulemma mennyt myös luolaan, sekä odottanut minua sen lopussa. No.. tälläista sattuu. En uhrannut riidalla montaa sanaakaan, sillä pääasia että olemme molemmat rannalla, josta lähtee laiva takaisin. John kuitenkin hermostui sen verran, ettei puhunut minulle tuntiin :D annoin koko ihmisen olla ja lähdin suosiolla valokuvaamaan rantaa. 

 

Hostellilla on paljon uusia ihmisiä. Kauniita blondeja ilmestyi yhtä äkkiä useita.. monen mielestä aksenttini (karmea ralli englanti) on söpö/outo/huvittava. Tuntuu kuin englanti paranisi, mutta aksentti vääristyisi. Puhun kuin venäläinen ja intialainen. 

 

 

Ja joo.. se intialainen mies, joka osti mulle prepaidin, lähettelee viestejä ja soittelee koko ajan. Olen ottanut aseista tehokkaimman käyttöön: täydellisen ignoraamisen. Taisin särkeä hänen sydämensä, mutta luulisi vähemmällä ignoraamisellakin tajuavan, etten ole millään tavoin halukas näkemään toiste :D