Lähtöpäivä

 

Olen tällä hetkellä Helsinki-Vantaalla odottamassa koneeseen pääsyä. Ihanat rakkaat ystävät heittivät minut kentälle, joten sain heidätkin vielä kertaalleen hyvästellä. Äidin hyvästeleminen oli herkkä hetki, mutta sain pokan pidettyä enkä edes kyynelehtinyt turvatarkastuksessa. Pelkäsin vähän hysteeristä itkukohtausta :D 
 

Ei edes jännitä enää yhtä paljoa kuin viime yönä. Sain kohtuullisesti jopa nukuttua, vaikka näinkin parit painajaiset koneen tippumisesta alas. Päivän paras uutinen oli se ettei minun tarvitse hakea rinkkaa välilaskujen aikana, vaan seuraavan kerran vasta Aucklandissa, mikäli rinkka saapuu ikinä perille..

 

Näytän tosi rähjäiseltä ja köyhältä, kun matkustan rikkinäisissä farkuissa. 10 vuotta lempparifarkkuni uskollisesti minua palveli, mutta eilen risahti molemmista polvista ja reiät vaan laajenee :D en kehtaa mennä lentokentän hienoihin liikkeisiin sillä siellä myydään kuitenkin vain merkkifarkkuja, joihin ei huvita tuhlata just nyt yhtään ylimääräistä euroa.

 

S

euraava päivitys tuleekin sitten Aucklandista. Kirjoitan kännykällä joten virheitä on paljon ja tekstin laatu vähän köyhempää. Lausetta vaan toisensa perään.

Alla vielä kuva minusta vasaran kanssa. Työpöydän purkaminen ei onnistunut ruuvarilla, joten otin astetta kovemmat keinot käyttöön eli täystuhon. Mukavasti stressiä tuli samalla purettua :D

Valmistujaiset

Äidiltä, se löysi tämän jo parivuotta sitten.

Ei tarvitse ryhtyä valehoitajaksi kun sain tänään virallisen sairaanhoitajan tutkintotodistuksen. Neljä tuskallisen pitkää vuotta opinnoissa meni, mutta tänään kaikki on vihdoin ohi. Enää ei koulu sanele mitä teen ensi keväänä, mitä opintoja otan ja minne menen harjoitteluun. Joutuukin itse suunnittelemaan omat tekemisensä, mikä oikeastaan tuntuu aika ahdistavalta. Lukujärjestys toi turvaa ja säännöllisyyttä elämään, vaikka välillä hermoja kiristikin ikuisuudelta tuntuvat koulutehtävät. Toisaalta ei tunnu yhtään miltään valmistua. Ei jännittänyt yhtään, olihan se lopulta aika itsestäänselvää. Pakko kyllä myöntää, että bändin soittaessa valmistujaisjuhlissa, meinasi tippa tulla linssiin.

Tässä sentään yritän edes vähän hymyillä..

Eilen oli myös viimeinen päivä leikkaussaliharjoittelussa. Vaikea sanoa onko se ihan mulle tarkoitettu paikka. Viihdyin kuitenkin todella hyvin ja opin ihan älyttömästi kaikkea uutta ja vanhaa. Ehkä tuntuu enemmän omalta paikalta, kun pääsee joskus oikeisiin töihin eikä tarvitse olla aina siinä opiskelijan roolissa.

Huomenna juhlitaan kavereiden kanssa ja kieltäydyn ottamasta yhtään stressiä asiasta. Mulla kaikki energia muutenkin pakkaamiseen ja kämpän siivoamiseen. Hitaasti mutta varmasti. Laiskasti mutta toiveikkaasti etenen tässäkin urakassa. Rinkan pakkaamisessa ei ole mitään järkeä, kunhan ne tavarat saa tungettua jotenkuten mukaan :D

Maanantaina onkin sitten jo LÄHTÖLÄHTÖLÄHTÖJEEEJEE. Tahdon sinne hiekkarannalle NYT HETI. Kuka kestää tätä jokapäiväistä sadetta??

Lupaan yrittää parhaani mukaan päivittää tätä blogia vähintään sukulaisten vuoksi.. en ole viimekuukausien aikana edes avannut tietokonetta.

(Next time also in english, Naoki)

 

Lähtöfiiliksiä ja rahankäyttöä

Tilasin Zalandosta vaelluskengät ja takin. Ahdistaa vähän tämä mun rahan meno, mutta nämä eivät ole heräteostoksia.. ainakin näin uskottelen itselleni. Olen miettinyt kuukausia mitä pakkaan mukaan Uuteen-Seelantiin, ja hokenut itselleni että kun lähden hyvillä varusteilla, ei tarvitse sieltä toivottavasti ostaa yhtään mitään. Olen hankkinut nyt lähinnä urheiluvaatteita, sillä ne ovat helppoja pestä ja yleishyödyllisiä käyttää melkein missä tahansa. Ruotsista löytyi kivasti kirpputorilta halvalla parit urheiluvaatteet. 

Onneksi töitä on riittänyt! Ilman keikkailua kotihoidossa olisi ihan mahdotonta ostaa yhtään mitään.

Kengät on Eccoa. Aina laatuvarmaa, mutta kaikki mallit eivät mun jalkaan sovi. Huomasin sen Stokkan hulluilla päivillä, kun kävin kokeilemassa tarjouksessa olevia vaelluskenkiä. Painoivat sivuilta kävellessä. Zalandolta tilaamani eccot ovat kuitenkin minulle sopivat, mukavat ja kevyet jalassa sekä goretex-materiaalia. Takki on Jack Wolfskinin, hyvässä alennuksessa melkein -50%, jonka vuoksi sen kehtasin tilata. Materiaali on pehmeää usealla kerroksella, muttei kuitenkaan fleeceä. Kevyt, ilmava ja lämmin. Alle mahtuu vielä erikseen huppari.

Kengät ja takki sopii muuten hyvin yhteen keskenään sekä rinkan kanssa! Vaikka olisin persaukinen matkaaja, ei ainakaan tarvitse näyttää siltä :D Ja sitäpaitsi, mitä vähemmän tarvitsen tavaraa mukaan, niin sen parempi. Mieluummin muutamat hyvät vaatteet kuin kymmenet turhat. Säästähän mulla ei ole hajuakaan, että millaista se tulee olemaan.. liikun kuitenkin alueelta toiselle ja jos vuoden meinaan Uudessa-Seelannissa selviytyä (hehheh katotaan rahatilannetta kuukauden jälkeen) niin varmasti tulee ennemmin tai myöhemmin tosi kylmä. Haluan _vaeltamaan_, telttailemaan ja ulos luontoon, joten varusteiden pitää olla hyvät. Uudessa-Seelannissa on päinvastaiset vuodenajat Suomeen verrattuna. Kun menen sinne, saan onneksi alkuun nauttia rantakeleistä.

Lähtöfiilikset vaihtelee paljon. Kärsimätöntä odottamista kauhuntunteen kera. Päivisin en edes lähtöä oikeastaan ajattele, mutta iltaisin nukkumaan mennessä pyörittelen kaikkea mielessä.. paljon on vielä asioita hoitamatta lähdön suhteen ja pitäisi keksiä miten pääsen huonekaluistani eroon. Myyn kaikki huonekalut pois, henkilökohtaiset tavarat säästän. Irtisanon siis Hoasin soluhuoneeni.. pois tutusta ja turvallisesta omasta huoneesta.

Kaipaan ihan hirveästi takaisin Ruotsiin. Katselen vähän haikeasti kuvia kesästä.

Olen myös ruvennut kuuntelemaan Cheekkiä. En käsitä, ennen inhosin ihan älyttömästi mutta viimeisin "Alpha Omega"- levy on yllättävän hyvä. Loistavaa egon kohotus musiikkia :D

Päivän nutturatyyli

Töissä pimeän aikaan

Käyn yhä joka viikko viulutunneilla

Uusi kamera

Ostin uuden kameran! Myin sieluni ihan täysin Olympuksen E-pl7:lle. Älyttömän kallis, mutta hintansa arvoinen. Pakko ottaa vähän lisää työvuoroja, jotta saan korvattua menetyksen reissubudjetissa. Monta viikkoa olen katsellut erilaisia järjestelmäkameroita, vertaillut ja pohtinut tarpeellisuutta. Nähtyäni jopa muutamat unet kyseisestä kamerasta, päätin vihdoin tilata omani. Olen käyttänyt tätä nyt muutaman viikon ajan enkä kadu yhtään. Loistava paketti, tarkkuus ihan huippulaatua sekä paljon muita hyviä ominaisuuksia. Ostopäätökseen mm. vaikutti erityisesti se että kamerassa on oma Wi-Fi tukiasema, jonka kautta kuvat saa siirrettyä suoraan iPhoneen Olympuksen oman sovelluksen avulla. Nyt kehtaa räpsiä selfieitä ja maisemakuvia.. (siinä on kääntyvä "selfienäyttö"!)

Kaikki tässä tekstissä olevat kuvat on uudella kamerallani kuvattuja (paitsi ylemmät mallikuvat kamerasta ovat Olympuksen sivuilta). Korut ovat myös omiani, halusin vähän "rekvisiittaa" kuvia varten. Muokkaaminen puhelimen sovelluksissa tekee vähän epätarkempia kuvia, mutta tykkään aina lisätä vähän erikoistehosteita jälkeenpäin.

Suomen surkein kuski

Suomeen paluusta on kulunut nyt päälle kaksi viikkoa. En ole kirjoitellut tänne mitään, koska ei ole ollut aikaa (onhan, en vaan ole saanut mitään aikaan) eikä kirjoitusintoa. Ensimmäinen viikko meni "kulttuurishokista" palautuessa. Vähän angstitti, koska ikävä takaisin Ruotsiin alkoi heti saapuessani Helsinki-Vantaalle. Tulopäivän jälkeen minulla oli työhaastattelu Seurelle, jonka kautta teen nyt keikkaa lähi- ja sairaanhoitajana. Pystyn varaamaan itselleni sopivat keikat netistä.

Tein eilen ensimmäisen kotihoidon keikkani ikinä. Olen suorittanut iäkkäiden harjoittelun kotihoidossa, mutta sairaanhoitajana, jolloin toimenkuva on hieman erilainen. Eilen olin lähihoitajana iltavuorossa yhden toisen hoitajan kanssa. Jännitin etukäteen ihan älyttömästi, koska olen luonteeltani sellainen, joka jännittää kaikkea uutta. Työpaikalle päästyäni sain avainniput, osoitelistan, kartan ja AUTON. En tiedä kumpi jännitti siinä vaiheessa enemmän, autolla ajaminen vai asiakaskäynnit. En ole ajanut autoa muutamaan vuoteen, jonka vuoksi minulle on kehittynyt pieni pelkotila autoilua kohtaan. 

En meinannut löytää autoa parkkihallista ja jouduin istumaan vielä hetken ryhdistäytymässä ennen liikkeelle lähtöä. Tuntui niin erilaiselta olla yksin tekemässä töitä itsenäiseen tahtiin. Osoitelistallakin käyntejä tuntui olevan hirvittävän paljon verrattuna annettuun aikaan. Ajamaan lähteminen sujui ihan hyvin ja löysinkin ensimmäisen osoitteen sekä talon helposti. Parkkipaikkojen etsiminen tuotti päänvaivaa, enkä osaa edelleenkään taskuparkkeerata, vaikka sitäkin yritin monta kertaa. No, auto parkkiin jotenkuten ja oikeaa rappua etsimään.

Ensimmäisellä käynnillä verensokereiden mittaaminen meinasi olla vaikeaa, koska kädet tärisivät niin paljon. Olin kuitenkin päällepäin suht rento ja hyväntuulinen, mikä vähän lievitti jännitystä. Kukaan ei pidä ainakaan hermoheikkona jos käyttäytyy vähän ylipirteästi :D Seuraavat käynnit sujuivat jo rennommin. Yhdessä vaiheessa iltaa todelliseksi ongelmaksi muodostui oikeiden talojen ja rappujen löytäminen.. ei mitään logiikkaa insinööreillä kuinka ne talot sijoitetaan! Turhauduin ja kyselin ihmisiltä, soitin työkaverillekin että miten pääsen eteenpäin. Ilta alkoi olla jo pimeä, yritin kännykänvalossa tulkita sekavaa karttaa ja samalla etsiä oikeita avaimia. Katsoin jossain vaiheessa kelloa ja kauhukseni totesin että nyt tuli helvetinmoinen kiire. Tunti ylitöitä tuli loppujen lopuksi, työkaverikin joutui jäämään vuokseni pidempään. Jouduin viimeisen asiakkaan luota juoksemaan reppu selässä toimistolle, koska hälytykset menivät kello 23 päälle, jonka jälkeen avaimia yms. ei pysty enää palauttamaan. Mutta voitolla yöhön ja kunnialla eteenpäin.. jälkeenpäin pohdin pitkään että toivottavasti kaikki saivat iltalääkkeensä. Hauskaa oli, varsinainen Amazing Race- kokemus. Jalat huutaa hoosiannaa juoksemisesta. Ensiviikolla uudelleen, mutta uudella alueella ja uudessa paikassa.

Noin viikko sitten sain myös työviisumini Uuteen-Seelantiin <3 Sen hakeminen oli erittäin helppoa, ihmettelin vähän miksi keskustelupalstoilla ihmiset tuntuivat olevan niin hukassa sen hakemisen suhteen. Tiukkoja kysymyksiä, mutta kaikki oli selkeää mitä pitää tehdä. Lähtö lähenee ja uusi hieno rinkka odottelee pakkaamista. Ruotsiin ottamani rinkka ei sopinutkaan minulle, koska se oli miestenmalli: liian pitkä selästä, liian leveä, liian alhaalle menevät olkaimet ja liian iso (75l). Olen realistinen ja ymmärrän että suhteellisen pienikokoisena ei minusta ole kantamaan mitään isoa taakkaa. Sen takia joudun keskittymään myös pakkaamiseen huolella, etten vahingossakaan ota liikaa tavaraa.

Koulua on vain 1-2 päivää viikossa. Helppoa helppoa. Tentti vasta kuukauden päästä ja lääkelaskutkin meni heittämällä läpi. Muutenhan mulla ei koulussa mitään ole jäljellä.. 194 opintopistettä kasassa ja jäljellä enää vain tämä kurssi ja marraskuussa alkava leikkaussaliharjoittelu. Mulla on siinä välissä melkein 3 viikkoa lomaakin.. harkitsin että lähtisinkö Ruotsiin töihin takaisin siksi aikaa, mutta toisaalta voisihan sen ajan käyttää täällä keikkatöitä tehden. Palkka vaan olisi Ruotsissa parempi, eikä lennotkaan maksa kuin 60e. Ehkä kuitenkin pysyn Suomessa vielä kun pystyn.

Aikaisemmin koin ahdistusta vapaapäivistä. Tuntui, että niitä ei saisi olla.. tai jos oli, ne piti käyttää siivoamiseen, ruuanlaittoon tai muuhun hyödylliseen. Nykyään tuntuu pikemminkin oudolta lähteä kesken vapaiden käymään koulussa. Yritän haalia noita keikkatöitä mahdollisimman paljon, jotta Uuden-Seelannin budjetti suurenisi, eikä tarvitsisi pelätä että joudun tulemaan takaisin suunniteltua aikaisemmin, jos töitä ei siellä olekaan riittävästi. Vähänkö olisi noloa. Menisin varmaan jonnekkin Pielavedelle piiloon ja olisin ihan hiljaa seuraavat puolivuotta.

Haglöfsin rinkka oli alennuksessa -70%

Käväisin Kuopiossakin

Hyvää lakkopäivää! Lähden kavereiden kanssa mökille tänään.