Ensimmäinen työviikko

Huomenna tulee kuluneeksi ensimmäinen viikko uudessa työpaikassa. Helppoa ei ole ollut mutta kyllä tästä selvitään! Mun suurimmaksi ongelmaksi alussa muodostui ehkä se tunne että ohjaajani ei pidä minusta.. tunsin olevani taakka, en saavani tarpeeksi ohjausta ja kannustavaa asennetta vaikka tämä ohjaaja onkin todella fiksu ja tietää kaikesta kaiken kun kysyin jotain. Mutta nyt on tainnut ohjaaja vaihtua, sillä vaikka olen samassa vuorossa niin minut on merkitty jollekulle toiselle? :D ei tosin haittaa, nämä muutamat muut ohjaat ovat olleet todella kivoja, kannustavaisia ja opettavaisia, joten olen saanut takaisin itseluottamusta. Osastolla on muutenkin hyvä yhteishenki ja kaikki ovat olleet oikein ystävällisiä..

Ylin kuva kertoo täsmälleen miltä musta tuntuu kuunnella raporttia välillä.. ruotsinkielen kanssa on hankaluuksia, mutta onneksi moni tajuaa puhua mulle vähän yksinkertaisemmin. Mun kielitaitoa on kyllä myös kehuttu ja ihmetelty kuinka olen neljässä kuukaudessa oppinut puhumaan näin hyvin ruotsia (ihan oikeasti ,kun tulin Tukholmaan toukokuussa, niin en osannut sanoa kuin tyyliin "sitta och vänta" "ta dina läkemedel" "hur mår du?" "har du ont?" ja muut perusfraasit.

Opiskelen joka päivä töiden jälkeen jotakin.. sairauksia tai sanoja. Olen ihan poikki. Käyn myös vähän ylikierroksilla koko ajan, joten en saa nukuttua kuin 4-6h yössä koska ei vaan väsytä. Ihme kyllä, en ole aamuisinkaan väsynyt.. menen töihin jopa 45min aikaisemmin lukemaan potilastietoja, jotta varmasti olen perillä päivän tapahtumista. Heh, ihailen jopa omaa motivaatiotani. No, ei ole rahaa eikä oikein ystäviäkään täällä vielä joten mitäpä sitä muutakaan tekisi töiden jälkeen. Aloitan onneksi viulutunnit ensikuussa, jolloin saan vähän muutakin ajateltavaa.

Osasto on aika vaikea. Paljon huomioonotettavia asioita ja akuuttitilanteita. Voi sitä avuttomuuden tunnetta kun en pystynyt kuin katsomaan vierestä kun muut tekevät mitä pitää. Olo oli muutenkin hyvin epävarma valmiiksi ohjauksen puutteen vuoksi.. ja kun olen epävarma, en osaa olla oma-aloitteinen. Olisin varmaan voinut ottaa asian puheeksi heti alussa ohjaajan kanssa, mutta tuntuu se silti niin vaikealta sanoa "anteeksi, ohjaisitko enemmän" kun hän ei kysynyt minulta mitään. Ehkä hän oletti että osaisin enemmän tms... mutta mun osaaminen on nyt ihan opiskelijan tasolla, koska ensimmäinen työpaikka ja opinnoista 2 vuotta. Muut hoitajat ovat olleet hyvinkin ymmärtäväisiä.. ymmärtävät myös että vaikka en tajua jotain asiaa ruotsiksi, se ei tarkoita etten tietäisi mitä se tarkoittaa.

Hyvä on ollut myös huomata kuinka täällä lääkärit eivät ole jumalasta seuraavia, vaan osa työyhteisöä ja tiimityöskentely on todella vahvassa roolissa muutenkin. Jee! ei pelota mennä juttelemaan lääkäreille ja kysymään ohjeita.

Jännitystä ilmassa

En ole saanut uusia blogisivuja tai mitään muutakaan blogin puolella aikaiseksi. Ei tosin haittaa, sillä SAIN TYÖPAIKAN! Kävin useammassa haastattelussa ja lopulta olinkin tilanteessa, jossa sain valita minne menen töihin.. olin ihan yllättynyt, sillä olin melko varma että ei kukaan huoli kokematonta sairaanhoitajaa, joka ei osaa kunnolla puhua ruotsia. Noo.. nyt ollaankin sitten tilanteessa että työt alkaa HUOMENNA. Vietin viimeiset kaksi viikkoa Suomessa kavereita ja perhettä nähden ja tulin toissapäivänä takaisin Tukholmaan. Unettomia öitä oli useampia, sillä en saanut jännitykseltäni nukuttua.

Muutin myös uuteen vuokrakämppään, pieneen kalustettuun kaksioon. Aivan ihana ja kivan neutraalisti sisustettu. Asun vain muutaman kilometrin päässä työpaikastani, joten lyhyt työmatkakin on iso iso plussa. Kunhan vain eivät nyt potkisi pois kummastakaan :D

 

Kissavahtina

Katson ihan hysteerisesti kelloa ja kuinka se menee vauhdilla eteenpäin. En saanut tänään illalla mitään oikein aikaiseksi metsälenkin jälkeen (kuin syötyä litran jäätelöä ja katsottua family guyta). Takaraivossa on tunne, että ehkä pitäisi jotenkin valmistautua, mutta järki kuitenkin sanoo että liian myöhäistä. Turha valmistautua mitenkään. Pitää vain mennä niillä eväillä jotka tällä hetkellä on ja toivoa että se riittää.

Työhaastattelu look

Onneksi menen kuitenkin iltavuoroon. Jännitän ihan hirveästi, en ole ikinä elämässäni varmaan jännittänyt mitään näin paljon. Uuteen-Seelantiin lähteminenkin oli ihan pikkujuttu tähän verrattuna :D Olen menossa nyt ensimmäistä kertaa sairaanhoitajaksi, vielä akuuttiosastolla ja opinnoistakin on kulunut melkein kaksi vuotta. Lycka till för mig.

Työhaastattelut sujuivat kaikki oikein hyvin (yllätyin ihan) paitsi tämän nykyisen paikan, johon nyt olen menossa. Heh, meinasin kirjaimellisesti pyörtyä kauhusta ja häpeästä. Tulin työhaastatteluun vieläpä väärään aikaankin.. meni puhelimessa nio ja tio vähän sekaisin näköjään. Minut haastatteli tiukan oloinen osastonhoitaja, joka puhui nopeasti ja hyvin tukholmalaisittain. Ilmeeni oli varmaan aika hieno kun tajusin että ei helvetti, en ihan oikeasti pysy mukana ja vastailin kysymyksiinkin vähän hassusti. Yhden kysymyksen kohdalla jäädyin täysin: onko sinun persoonassasi jotain mitä pitäisi muuttaa? en osannut antaa suoraa vastausta, änkytin vain. Hiki virtasi selkää pitkin ja osastonhoitaja näytti minulle osastoa.. lopulta kysyi "no, kiinnostaako?". Juu-u, kaikki on hienoa ja uutta tekniikkaa, en ole nähnyt puoliakaan näistä laitteista ja ai.... teillä on ambulanssiplatformi heti osastolle? hehheh joo kyllä mä teille voin tulla jos otatte.

Yritän psyykata itseäni 'olen ansainnut tämän' 'olen kohdannut pahempaakin' mantralla. Kylmät väreet kuitenkin menee huomista ajatellessa. Näen sieluni silmin miten tämä tulee etenemään: kahvihuoneessa joku kysyy arkisen kysymyksen jota en ymmärrä ja johon en osaa vastata. Siinä sitten tuijotellaan hetken toisiamme ja joku erehtyy kysymään "miksi halusit Ruotsiin jos et puhu kieltä?"

Onneksi mulla on paljon tsemppaavia kavereita jotka ovat varmaan kyllästyneet mun ainaiseen valitukseen :D

Jos jollekulle on vähän epäselvää: Lähdin Uudesta-Seelannista huhtikuussa, kävin siinä välissä Australiassa ja Rarotongalla, olin Suomessa toukokuun ja muutin 29.5 Tukholmaan. Asuin inneboendena ruotsalaisen naisen luona 2kk, muutin 1kk työkaverille ja nyt omaan kämppään. Koko kesän olin töissä lähihoitajana suomalaisessa vanhainkodissa etelä-tukholmassa. Hain laillistuksen, etsin töitä ja sain työpaikan. Siinä tiivistettynä viimeinen puolivuotta.

Blogi muuttaa

..kunhan saan aikaiseksi parantaa uuden osoitteen ulkoasua. Tällä hetkellä näyttää aika kauhealle domain nimeä myöten: https://rebelhusky.wixsite.com/solringen/single-post/2017/07/12/Parempi-kuvien-laatu heh. Katsotaan jääkö ikuisuusprojektiksi. On mulla monta luonnosta täälläkin odottamassa.. mutta mutta kirjoittaminen tahtoo vähän jäädä unohduksiin.

Olen kyllä vähän kiintynyt tähän tämänhetkiseen ulkoasuun täällä bloggerissa.. näyttää erittäin kotikutoiselta, mutta tätä on tullut päivitettyä yli kahden vuoden ajan.. melkein 2,5 vuotta (olen lähempänä jo 25v kuin 23..) ^___^ En vaan kestä tätä kuvanlaatua. Valokuvaan erittäin hyvällä minijärkkärillä (tai rikkinäisellä iPhonella), mutta bloggerissa kaikista kuvista tulee enemmän tai vähemmän epätarkempia.

Muutamat kuvat tässä on mun instragramista.. sitä päivittelen huomattavasti useammin kuin blogia.

Sama peura joka päivä

Soitin kerran viululla niin kauan että sain selkäni jumiin ja pahasti :D

Rarotonga part 1

Kia Orana - Yleisin tervehdysmuoto, tervetuloa/hauska tavata

Jos nyt kirjoittaisin vähän positiivisimmista asioista.. kuten Rarotongasta! Suosikki paikkani kaikista tähänastisista maista, joissa olen ollut. Alla olevasta kuvasta näkyy missä Rarotonga (joka kuuluu Cookin saariryhmään) sijaitsee. Rarotonga on siis pääsaari, 30km ympäriajettuna. 100 vuotta sitten paikallinen Maori väestö on vielä harrastanut kannibalismia ja ollut kovin heimouskovaisia omine seremonioineen. Kristittyjen tultua moni asia muuttui ja Rarotongasta muodostui vähitellen suosittu Honey Moon kohde ja turistikeskus. Paikalliset puhuvat omaa maori kieltään, joka eroaa hieman Uuden-Seelannin maorista. Kaikki polynesialaiset ovat kuitenkin alkujaan "samasta kanootista", mikä selittää kielen ja kulttuurin yhtäläisyydet.

Sain idean lähteä Rarotongalle kun olin työskennellyt Uudessa-Seelannissa Tongalaisen asiakkaan luona Aucklandissa. Mietin pitkään lähteäkkö Tongalle vai Rarotongalle, päädyin hänen suosituksestaan jälkimmäiselle. Rarotonga on kuulemma kauniimpi.

Saavuin Rarotongalle keskiviikkona aamuyöllä. Vastassa oli varaamani hostellin omistaja Tisa, josta olin lukenut netissä aika hurjia juttuja. Olin varautunut ja vähän pelkäsinkin häntä etukäteen, mutta turhaan. Tiukka täti, mutta kunhan sääntöjä noudatti niin ei tullut ongelmia. Muutama muukin saapui samalla lentokoneella ja yön pimeydessä ajoimme kuhmuraista tietä pakettiautolla hostellille. Ilma oli kuuma ja kostea. Ja minä samalla yritin sulatella tunteja aikaisemmin läpikäymääni eroa. Aamulla heräsin kovin huono-oloisena ja väsyneenä, sekä todella ujona. Moni hostellin asukas tunsi toisensa jo useamman viikon ajan, mutta pääsin kuitenkin nopeasti mukaan porukkaan kuten aina.

Ensimmäisenä päivänä liityin kahden ahvenanmaalaisen tytön (oli aika erikoista kohdata suomalaisia..) seuraan, koska he päättivät liftata keskustaan, niin menin sitten mukana. Rarotongalla on ainoastaan YKSI tie, jota pitkin pääsee saaren ympäri molempiin suuntiin. Mahdotonta siis eksyä, varsinkin kun tietä on vain se 30km ympyrää. Kävimme katsomassa keskustaa ja kauppoja. Liftasimme vähän lisää, tapasimme todella kivoja ihmisiä ja unohdin exältäni "nyysimät" aurinkolasit yhteen autoon.. tiesin kuitenkin mihin autoa ajanut pariskunta meni, joten kokeilin käydä heitä etsimässä, sillä näin aurinkolasit auton takapenkillä. Joo vähän erikoista joidenkin aurinkolasien perään murehtia, mutta mulla oli niille iso tunnearvo. En löytänyt pariskuntaa, mutta jätin heidän autonsa ikkunaan lapun jossa pyysin palauttamaan lasit hotellinsa respaan. Kävelin takaisin kavereideni luokse ja tirautin muutaman kyyneleenkin. Olin väsynyt, nälkäinen ja lasien hävittäminen otti pahemman kerran päähän. Meitä kohti käveli amerikkalainen nainen, joka katsoi minua kuin orpolasta ja totesi "oh dear! you look like you need some food now!". Hänen toimestaan meidät kutsuttiin heidän vuokraamaansa huvilaan, jossa oli privaatti uima-allas ja kiva näköala. Hengasimme hänen 17-vuotiaan pojan kanssa ja söimme naisen tekemää spagettiakin.. puhukaamme sääliruoasta, mutta oli muuten hyvää. Kiittelin naista miljoona kertaa ja mielialanikin parani heti. Menin myös ensimmäistä kertaa uimaan.. vesi oli ihanan lämmintä. Myöhemmin kävin kyselemässä aurinkolasieni perään, jotka myös sain takaisin. Hyvä loppu päivälle. Auringon laskiessa liftattiin takaisin hostellille.

Vuokrasin heti seuraavana päivänä skootterin itselleni. Rakastan ajoneuvoja ja sitä vapauden tunnetta kun voi ajella ympäri saarta. Jouduin käymään poliisiasemalla hakemassa Cookin saarten ajokortin, joka maksoi n. 20e. Kiva matkamuisto, sillä korttiin otettiin myös kuvakin. Skootterivuokraus maksoi noin 17e päivä, todellakin hintansa arvoista. Liftaamallakin pääsi helposti kaikkialle mutta halusin silti mieluummin kulkea skootterilla. Kyydissä minulla oli yleensä joku muukin jos lähdettiin porukalla liikkeelle. En ollut kymmeneen vuoteen ajanut skootterilla, joten alkuun ajaminen oli todella pelottavaa ja vähän kankeaa. Kääntyminen tuotti vaikeuksia mutta selvisin kaatumatta.

Harmi mulla ei ole nyt kovin paljon kuvia Rarotongalta, sillä kameran laturini hajosi jostain syystä ja rupesi mystisesti toimimaan Australiassa. En muutenkaan jaksanut mitenkään ahkerasti kuvata.. tyydyin videokuvaamaan sukeltamista GoProlla. Haluaisin editoida niitä videoita, mutta oma kannettavani ei pysty pyörittämään HD videolaatua sitten yhtään.

Rarotongan parhaimpiin puoliin kuuluvat ehdottomasti upeat hiekkarannat. Rakastin snorklata ja lillua vedessä. Vesi oli todellakin niin lämmintä että siinä pystyi makoilemaan monta tuntia putkeen. Kävin uimassa joka päivä ja otin paljon aurinkoa. Joinakin päivinä satoi, jolloin kaikki hengailivat hostellilla, juotiin ja pelattiin korttia. Mulla kävi kuitenkin tuuri epävakaiden ilmojen kanssa ja sain osakseni kuukauden aurinkoisimmat päivät.

Muuta tekemistä Rarotongalla oli myös markkinat, ruokajuhlat, keskusta, vaellusreitit (skippasin suosiolla, Uudessa-Seelannissa tuli käveltyä ihan tarpeeksi), RUOKARUOKARUOKA.. vaikka mulla ei ollut hirveästi rahaa tuhlata syömiseen niin tykkäsin hirmupaljon kookoksesta, taro-vihanneksesta, paikallisesta bbq kanasta ja kalaburgereista. Paikallisten tanssi- ja lauluesityksiä oli myös tarjolla lähes joka päivä ilmaiseksi.

Tahdon takaisin

3 suomalaista ja loput saksalaisia

 

Tanssiesityksiä

Viimeiset kuvat Uudesta-Seelannista

Tässä on jonkun verran satunnaisia kuvia vielä puhelimesta. Kävin suomikaverini, hänen veljensä ja veljen kaverin kanssa ystävänpäivänä surffaamassa Pihalla. Muuten oikein onnistunut reissu, mutta saatiin tilanne päälle ja adrenaliinia vereen, kun Sanni lähtikin yhtä-äkkiä virran mukana ajelehtimaan vähän kauemmaksi. Olin itse pitämässä taukoa rannalla ja kuulin kuinka jostain kuuluu "apua! eikö nyt jumalauta kukaan kuule!?"- huutoja. Nostin katseeni merelle ja näin ajelehtivan Sannin. Juoksin hengenpelastajan luokse, joka ei sanaakaan sanonut minulle mutta mumisi jotain radiopuhelimeen. Ajattelin että aha, ei sitten jos ei kiinnosta. Sannin kaveri kuitenkin juoksi, ui ja kävi hakemassa hänet takaisin rantaan. Hengenpelastajat kyllä tulivat perässä myös. Varsin sankarillista toimintaa tältä kaverilta ja onneksi säikähdyksellä selvittiin. Jälkeenpäin nauratti ja mentiin syömään Burger Fueliin. Surffaaminen Pihalla on melko vaarallista ja vaikeaa. Voimakas pohjavirta ja huonot aallot sattui vielä samalla päivälle, mutta päätettiin kaikesta huolimatta mennä kokeilemaan, koska välinevuokraamon työntekijä totesi että kai siellä selviää hengissä.

Kun ajettiin Glenfieldistä Pihalle, niin meinattiin joutua onnettomuuteen jo autossa. Satoi, tie oli liukas ja ajettiin kaikessa rauhassa liikennevaloissa eteenpäin vihreissä valoissa. Edestä kuitenkin tuli rekka, joka kääntyi vasemmalle eli suoraan meidän eteen katsomatta yhtään ehtiikö hän edes mennä. Kaikki autossa olijat aloimme huutamaan kauhusta, auto liukui mutta pysähdyttiin onneksi juuri ja juuri ennen rekkaa. Mitä teki rekkakuski? No, kiwi tyyliin näytti keskisormea.

Ylempi ja pari alempaa kuvaa ovat Whatipusta, 1h Aucklandista. Kävin toisen suomikaverin kanssa kävelemässä ja kattomassa maisemia. Kuuma päivä ja maisemat kuin Jurassic Parkista.

Kävin yksin jollain rannalla (en muista nimeä mutta Whatipun ja Pihan välissä). Hiekka on vulkaanista, jonka vuoksi se näyttää mustalta ja todellakin polttaa jalkapohjat kuumana päivänä.

Ruokia Night marketilta. Tykkään kaikesta japanilaisesta ruoasta.. Takoyaki mustekalapullat on lempiherkkua <3

Mun viimeisin auto. Volvon jälkeen oikea unelma. Sain jopa myytyä tällä kertaa

ennen hajoamista.

Korean BBQ jossa itse grillataan lihat ja kasvikset buffet tyyliin.

Joo pitäisi pakata.. en edes yrittänyt ottaa kaikkea mukaan. Onneksi mun vaatteet on yleensä ostettu halvoista kaupoista.

Viimeinen ateria Uudessa-Seelannissa. Mukana exä, työkaverini ja hänen poikaystävänsä sekä korealainen kaverini Aaron. Kiinalainen BBQ tällä kertaa.

Viimeisenä työpäivänä eräs asiakaspariskunta, jonka olen tuntenut 10kk, antoi lahjaksi Pounamu korun. Pounamuilla on iso merkitys maoreille, niitä ei tarinan mukaan saa ostaa itselle vaan se pitää ansaita tai saada lahjaksi. Niitä on eri muotoisia ja kokoisia.. halpoja ja kalliita. Minun korun muoto symboloi perhettä. Ihana muisto, pidin tätä korua kaulassa parin kuukauden ajan joka päivä.