En ole paivittanyt blogia kahteen viikkoon, silla ollaan nyt Sophien kanssa wooffaamassa keskella ei mitaan ilman nettiyhteytta. Woofing tarkoittaa siis sita, etta tehdaan toita ruokaa ja majoitusta vastaan. Yleensa tyota tehdaan n. 3-4 tuntia mutta suostuttiin kuuteen tuntiin meidan paikassa. Ollaan siis maatilalla. Tyotehtaviin on kuulunut hevosten hoitoa, kanojen ruokintaa, raskasta lapiointia, naulojen poistoa laudoista, rikkaruohojen kitkemista ja puutarhan kastelua. Kuulostaa helpolta hommalta mutta fyysisesti todella raskasta. Hevoset on villeja, osa vahan hankalia silla osa tulee huonoista oloista. Hyvin kuitenkin ollaan parjattu. Sophie vahan pelkaa hevosia, mina en yhtaan vaikka lahella on ollut potkut ja puremiset.
Tultiin asken kaymaan Aucklandissa ja ollaan taalla yksi yo, silla lauantai on meidan vapaapaiva. Farmilla ei vapaa-aikana ole oikein muuta tekemista kuin jarvessa uiminen, joten haluttiin tulla vaihteeksi kaupunkiin.
Woofin tuntui aluksi ihan kamalalta paikan omistajien takia. Olo ei ollut yhtaan tervetullut ja lahinna inhotti olla samassa tilassa hostien kanssa. Tunnelma oli kirea alussa ja ruoka todella saannosteltua, mika arsytti todella paljon, silla fyysisen tyon jalkeen sita toivoisi saavan edes riittavasti ruokaa. Ekan viikon jalkeen tunnelma kuitenkin muuttui iloisemmaksi, silla host mama ei ollut yhta area ja kirea. Ruokaakin saatiin riittavasti kun kaytiin itse ostamassa syotavaa. Nyt fiilikset on ollu ihan hyvat ja raskasta tyota on kiva tehda, silla se "vapauttaa" ja farmilla olo on muutenkin kuin terapiaa. Luonnon rauha ilman jatkuvaa kannykan rapeltamista. Farmilla on myos kissoja, joita rakastan paijata ja halia.
Meidan mahdollinen seuraava woofing paikka on Wellingtonissa. Siella on myos hevosten hoitoa tarjolla, silla siella kasvatetaan hevosia. Viela ei ole tullut varmistusta paivamaarista, mutta toivotaan etta sinne paastaisiin.
Ainiin. Tapahtui se mita ei ikina odotettu tapahtuvan: meidan autoon jumalauta murtauduttiin! Oltiin pysakoity se pariksi yoksi Mt. Edenin lahelle Aucklandissa. Kun tultiin hakemaan autosta bikineita, huomattiin etta auton takalasi oli rikottu ja ratti hajoitettu palasiksi. Varkaat eivat ilmeisesti olleet kuitenkaan saaneet rattilukkoa pois paalta, minka takia auto oli paikallaan. Luojan kiitos meidan rinkkoihin takakontissa ei oltu koskettu, silla se olisi ollut mulle maailmanloppu. Kaikki arvokas oli onneksi mukana, eika mitaan muutenkaan oltu viety autosta. Ei edes meidan Dixie Chicks levyja. Auto on talla hetkella romuttamolla. Sen korjauskustannukset tulee liian kalliiksi, joten vakuutusyhtio maksaa Sophielle 1500$, jolla voidaan ostaa uusi auto. Sattumalta meidan host perheella on auto myynnissa 800$:lla!. Siihen pitaa vain vaihtaa joku cambelt, mika maksaa noin 300-600$. Paatettiin jo etta ostetaan se auto, silla auton ostaminen Uudessa-Seelannissa on aika raivostuttava projekti, silla ikina et voi tietaa minka romun lopulta saat. Meidan edellisessa Nissanissakin oli niin paljon korjattavaa, mista myyja ei ollut kertonut.
Nahtiin tanaan KIM DOTCOM autossaan, keskella Aucklandia. Aika hauska sattuma, silla juuri eilen hanesta oli uutinen NZ Heraldin etusivulla..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti